Suomalainen työehtosopimustoiminta on ollut kymmenisen vuotta muutoksen kourissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK luopui keskusjärjestösopimuksista vuonna 2017 ja päätti keskittyä muihin asioihin. Työehdoista sopimisen oli määrä siirtyä liittotasolle, mutta keskitetyistä luopuminen oli vasta alkusoittoa.

Ensin Metsäteollisuus ry vetäytyi työehtosopimusten tekemisestä ja jätti työehdoista sopimisen yritysten hoidettavaksi. Keväällä 2021 myllerrys jatkui, kun Teknologiateollisuus ilmoitti eriyttävänsä työehtosopimustoiminnan erilliseen työn- antajayhdistykseen. YTN on harjoitellut teknologia- teollisuuden kolmen sopimusalan työehdoista sopimista työantajan uudessa komennossa pari kierrosta. Kokemuksen perustella neuvotteluja käydään nykyään ainakin pitkään ja hartaasti.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen muodostettu pääministeri Petteri Orpon hallitus laittoi sopimustoiminnan uudistamiselle lisää vauhtia. Hallitusohjelman työelämäuudistusten lista on pitkä sisältäen muun muassa vientimallin kirjaamisen lakiin, valtakunnansovittelijan aseman muuttamisen ja paikallisen sopimisen mahdollisuuksien lisäämisen. Piti uudistuksista tai ei, palkansaajajärjestöillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua eduskunnan säätämiin lakeihin ja hoitaa jäsentensä edunvalvontaa parhaan kykynsä mukaan niillä eväillä ja keinoilla, joita niillä lakimuutosten jälkeen on.

Paikallisen sopimisen lisäämisen myötä se on mahdollista riippumatta siitä, onko yritys järjestäytynyt työnantajaliittoon vai ei. Paikallinen sopiminen ei myöskään ole riippuvainen siitä, onko työpaikalla luottamushenkilöä. Muutos on huomattava ja voi pahimmillaan heikentää palkansaajien asemaa merkittävästi, jos uudistus johtaa yritysten järjestäytymishalukkuuden laskuun ja sitä kautta yleissitovuuden heikkenemiseen.

Ei siis ihme, että paikallisen sopimisen laajentaminen herättää huolta ja kysymyksiä suomalaisen työmarkkinasopimisen tulevaisuudesta. Myös lain säätämisen tarpeellisuutta voi perustellusti kyseenalaistaa. Suomessa on jo aiemmin ollut laajamittaiset mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen työehtosopimusten puitteissa. Valitettavasti vain moni työnantaja on ollut haluton käyttämään täysimääräisesti työehtosopimuksen suomia mahdollisuuksia. Julkista keskustelua kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että joillakin tahoilla uudistuksen motiivina on sopimisen korvaaminen työnantajan yksipuolisella sanelulla.

Työnantajien vimmainen halu myllertää maan sopimusjärjestelmää näyttää johtaneen ilmapiirin kiristymiseen työmarkkinoilla. Neuvotteluajat uusista työehtosopimuksista ovat venyneet, valmista ei tahdo tulla ilman riitelyä, työnseisauksia, lakkoja ja työsulkuja. Suomalaista yhteiskuntaa on kuitenkin rakennettu yhdessä neuvotellen ja sopien. Se on hyvä pitää mielessä ja kunniassa edelleen.