Työni on keksiä päästäni ihmisiä. Keksin heille outoja tapoja, traumaattisia äitisuhteita, työpaikkauupumuksia tai kiellettyjä rakkauksia. Siis kuvittelen kaikki päivät. Siksi olen kuullut uskoakseni useammin kuin monet, että minun pitäisi mennä ”oikeisiin töihin”.

Menisinkin, mutta minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään taitoja ”oikeisiin töihin”, enkä myöskään tiedä, mitä se tarkoittaa. Oletan, että se tarkoittaa työtä, joka hyödyttää muita ihmisiä jotenkin helposti mitattavalla tavalla.

Jokainen juristi ja lääkäri voi varmasti vahvistaa, että kuvia epäilyttävistä luomista tai pyyntöjä antaa mielipidettä isotädin perintöriitaan tulee hiukan kaukaisemmiltakin Facebook-tutuilta.

Ei ole samaa ongelmaa komediakäsikirjoittajalla. Yhdenkään elämäni junamatkan aikana ei ole kuulutettu;

– Onko komediakäsikirjoittajaa paikalla? Ravintolavaunussa olisi meneillään tilanne, josta saisi hienon inhorealistisen parisuhdekomedian.

Vaikka 1990-luvun tv-komediat ovat nykyisin monella tavalla ongelmallisia, ne olivat silloin, ja ovat edelleen, myös lohdun ja turvallisuuden tuojia. Tv-komediat ovat myös syy, miksi valitsin tämän ammatin.

Olen itse katsojana kokenut, että komedian tekijät tekevät mielenterveystyötä. He myös lisäävät tietoutta maailmasta ja paljastavat niin poliittisia valtasuhteita kuin ihmisyyden ydintä itseään. Komedia on tehokasta valistusta, koska nauraessaan ihminen on auki uudelle.

Naurun kautta voi käsitellä kaikkein kipeimpiä tabuja niin, että viimeiseksi tunteeksi jää vapautuminen. Jokin möhkäle sisällä sulaa, kun nauraa. Naurun keventämin mielin voi todeta – ei se siitä.

Olen saanut töistäni joskus palautteita, joita en unohda. Vuosien varrella olen kuullut, että tekemäni tv-sarja on auttanut muun muassa. syvässä masennuksessa, läheisen kuoleman aiheuttamassa surussa, avioerohäpeässä ja vakavasta sairaudesta selviämisessä.

Kannatti siis käyttää ne kaikki sadat tunnit kuvittelemiseen. Ehkä se auttoi pelastamaan jonkun hengen. Tai edes jonkun päivän.