Jarkko Järvilehto kehottaa yrityksiä valmistelemaan tilauksensa hyvissä ajoin.
Jarkko Järvilehto kehottaa yrityksiä valmistelemaan tilauksensa hyvissä ajoin.

Varmuutta

kriittiseen infraan

Insta automatisoi yhteiskunnan turvallisuuden kannalta tärkeitä toimintoja.

Kun avaat hanan tai vedät vessanpöntön, vesi todennäköisesti juoksee Instan automaation ohjaaman pumpun läpi. Eipä sitä tule erityisesti ajatelleeksi.

Installa ajatellaan.

Yli kolme miljoonaa suomalaista elää yhtiön vesihuoltoautomaation piirissä. Samalla yhtiö pitää huolta vaikkapa energiateollisuuden, elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden sähkö- ja automaatiojärjestelmien toiminnasta.

– Insta toimii aloilla, joilla turvallisuus on korostetusti tärkeää, teollisuusautomaation liiketoimintajohtaja Jarkko Järvilehto sanoo.

Insta on nimenä tuttu suurelle yleisölle ehkä eniten yhteistyöstä Puolustusvoimien kanssa. Sen puolustusteollisuuden haaraa isompi on kuitenkin perinteinen teollisuusautomaation ja teollisuuden digitalisaation liiketoiminta, joiden asiakkaista suurin osa toimii yksityisellä sektorilla. Heille Järvilehdolla on painava neuvo.

– Investointien ja hankintojen kanssa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Monien komponenttien toimitusajat voivat edelleen olla yli vuoden ja jopa pidempiäkin. Erilaisiin häiriötilanteisiin ja kyberuhkiin varautumista kannattaa edelleen kehittää ja kykyä ylläpitää käytännön tasolla esimerkiksi kriisi- ja valmiusjohtamisen harjoituksilla.

Komponentteja uupuu

Tampereen keskusvalmistushallissa on ahdasta. Eri työvaiheisiin jääneitä sähkökaappeja on käytävät täynnä. Harmaiden pönttöjen joukosta erottuu muita sirompia sinisiä laatikoita.

– Ne ovat näyttämötekniikan ohjausjärjestelmiä, joilla nostetaan ja siirretään lavasteita esimerkiksi teattereissa, Järvilehto kertoo.

Tavara liikkuu hitaasti, koska pari vuotta kestänyt komponenttipula vaikuttaa yhä. Välillä kokoonpano joudutaan keskeyttämään ja odottamaan, että osa komponenteista saadaan perille.

– Pitää antaa asiakkaille kiitosta, että he ovat ymmärtäneet tilanteen ja sen, että samassa veneessä ollaan.

Automaatio- ja sähkökeskusten rakentaminen on pitkälti käsityötä, joka tehdään kokonaan Suomessa. Tampereen lisäksi tuotantoa on Muuramessa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole vaikuttanut suoraan Instaan eikä kovin paljon asiakkaisiinkaan. Asiakkaat ovat kuitenkin varmistaneet kyberturvaansa.

Yritys haalii kokeneita

Installa on useita työpaikkoja auki. Osaan tehtävistä on ollut vaikea saada tekijöitä. Vaikeuksia ei ole niinkään tietyn alan kokemuksen saamisessa vaan pitkän työkokemuksen haalimisessa päällikkötason tehtäviin. Järvilehto ei silti ole huolissaan.

– Rekrytointi on muuttunut. Nykyään avoimiin työpaikkoihin ei tule välttämättä lainkaan hakemuksia. Rekrytiimimme kontaktoi potentiaalisia työntekijöitä suoraan.

Talouskasvun notkahtaminen syksyllä ei näy vielä yhtiön tilauksissa.

– Tarjouspyyntöjä tulee vielä kohtuullisen hyvin. Sitä ei voi vielä sanoa, rupeavatko asiakkaat lykkäämään suunnittelemiaan hankkeita.

Ruoantuotannosta tulee tilauksia

Insta keskittyy teollisuusautomaatioon, teolliseen digitalisaatioon, kyberturvaan ja puolustusteknologiaan. Vuonna 1960 perustetun perheyhtiön pääkonttori sijaitsee Tampereella. Konsernissa on yli 1 100 työntekijää, joista reilut kaksi kolmasosa toimii asiantuntijatehtävissä.

Asiakkaat ovat pääasiassa kotimaisia. Tammikuussa iso osa yhtiön asentajista häärii Kemin biotuotetehtaalla. Asiantuntijoita työskentelee parhaillaan muun muassa Purson Siuron- tehtaan maalauslinjan automatisoinnin modernisoinnissa, Atrian uuden broileritehtaan siipikarjanleikkaamon automatisoinnissa ja Valion Riihimäen meijeriautomaation modernisoinnissa.

Osa asiakkaista tilaa investointihankkeessa uusia laitteita tai järjestelmiä, osa puolestaan ylläpito- ja huoltosopimuksia tai jopa jatkuvaa päivystystä.

– Konsulttitaloista meidät erottaa se, että Insta valmistaa ja asentaa suunnittelemansa sähkö- ja automaa- tiojärjestelmät itse. Olemme asiakkaille myös koko elinkaarenaikainen kumppani suunnittelusta aina järjestelmän vuosia kestävään ylläpitoon asti.

Järvilehto on työskennellyt Installa 19 vuotta useissa tehtävissä. Hän valmistui sähkötekniikan insinööriksi Vaasan teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1999.

– Muodollista koulutusta paremmin työssä auttaa nykyään kertynyt työkokemus, mutta kyllä insinöörikoulutus on antanut hyvän pohjan uralle.

Näyttämötekniikan ohjausjärjestelmän kaapit erottuvat muista sähkökaapeista värillään.Näyttämötekniikan ohjausjärjestelmän kaapit erottuvat muista sähkökaapeista värillään.