Oulun jääkiipeilytorni on erikoinen näky keskellä tasaista seutua.
Oulun jääkiipeilytorni on erikoinen näky keskellä tasaista seutua.

Pienistä puroista jäätyy suuri putous

Kolmesta suuttimesta tihkuu pikkuhiljaa vettä, joka on jähmettynyt talven mittaan parikymmentä metriä korkeaksi seinäksi Oulun kiipeilyseuran jääkiipeilytornin kylkeen.

Tornista näkee Pohjois- Pohjanmaan rantalakeuksilla kauas. Horisontissa häämöttää myös helmikuun viimeinen viikonloppu, jolloin Oulussa järjestetään jääkiipeilyn nuorten MM-kisat sekä samalla SM-kisat ja Eurooppa-cupin osakilpailu.

– Olemme vähän naureskelleet sille, että kisat ovat kaupungissa, jossa ei ole luonnostaan juuri korkeuseroja, Tiina-Maria Siipola sanoo.

Toisaalta jääkiipeily sopii pohjoisen insinöörikaupunkiin. Sekä insinöörin työssä että kiipeilyharrastuksessa tarvitaan muun muassa sinnikkyyttä, paineensietokykyä ja teknistä osaamista.

Insinöörityö ja kiipeilyharrastus täyttävät Siipolan päivät. Hän tekee tutkimus- ja kehitystyötä Bittiumilla, ohjaa vapaa-ajallaan nuoria kiipelijöitä ja kouluttaa kiipeilyliitolla nuorten ohjaajia. Siinä ohessa perheenäiti ehtii vielä toimia Insinööriliiton hallituksessa.

– Kiipeily on harrastuksena kovassa nosteessa Suomessa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on noussut uusia boulderointihalleja, Siipola sanoo.

Boulderointi on kiipeilyä matalilla korkeuksilla, eikä siinä käytetä varmistusvälineitä. Se on kiipeilyharrastuksen sisäänheittolaji, sillä aloittamiskynnys on matala.

Kiipeily on täysveristä urheilua. Laji oli mukana ensimmäistä kertaa olympialaisissa Tokiossa puolitoista vuotta sitten.

Markoilla ostettu monumentti

Oulun kiipeilyseuran markka-aikaan ostama vanha nosturinrunko on palvellut hyvin kiipeilytornina. Sen seinämillä kiivettiin viime vuonna ensimmäiset Suomessa järjestetyt EM-kisat. Oulussa on aiemminkin järjestetty nuorten MM-kisat sekä Eurooppa cupin finaali.

– Vielä emme tiedä tämän vuoden osallistujalistaa, mutta oletettavasti kiipelijöitä tulee taas eri puolilta maailmaa, Siipola kertoo.

Seuran tavoitteena on rakentaa Oulun Nallikarin alueelle kansainväliset mitat täyttävä jääkiipeilystadion, joka kelpaisi MM-kisojen näyttämöksi.

Taivasta vasten piirtyvä rakennelma yllättää Alakyläntietä autoilevan noin 15 kilometrin päässä Oulun keskustasta. Syrjäisellä paikalla on hyviäkin puolia, sillä lähistöllä olevasta louhoksesta pumpattua vettä voidaan käyttää jäädytyksessä.

Talkootyötä vaaditaan paljon

Suomen ainoan jääkiipeilytornin jäädyttäminen vaatii paljon pyyteetöntä talkootyötä.

– Aina täytyy olla joku varmistamassa, että jääseinä jäätyy oikein. Sellainen, joka osaa myös puuttua, jos vaikkapa vesiputki jäätyy tai suuttimet ovat liian isolla, jäädytystä koordinoiva Lassi Himanka sanoo.

Vaikka kilpailtavan lajin nimi on jääkiipeily, suurin osa kilpailureiteistä kulkee tornin seinään kiinnitetyillä vanereilla. Ulkoharrastuslajina jääkiipeilyssä kiivetään luonnollisesti jäällä ja kavutaan esimerkiksi jäätyneitä putouksia.

– Itse asiassa koko kisan kiipeäminen jäällä olisi kisaajille liian helppoa. Vaativimmat osuudet ovat vaneriseinillä. Kisaratojen tekijät tulevat Etelä- Koreasta, Himanka kertoo.

Hän käy näön vuoksi kiipeämässä jääseinän. Jääkiipeilykengät ja hakku pitävät kokeneen kiipeilijän seinällä tiukasti. Varmistusköysi saa roikkua huolettomana.

– Parempi olla särkemättä seinää tämän enempää. Antaa jäätyä vielä rauhassa.

kiipeily vei mukanaan

Varmistusköyden toisessa päässä oleva Susanna Linna yllättyi itsekin siitä, miten kiipeily tempaisi hänet mukaansa joitakin vuosia sitten.

Sisäkiipeilystä on kavuttu kallioille ja muihin haastavampiin paikkoihin.

– Jäällä olen kiipeillyt vielä vähemmän, hän kertoo.

Linna hoitaa seuran ja kisojen lehdistösuhteita. Eksoottinen laji kiinnostaa yllättävissä paikoissa.

– New York Timesista oltiin yhteyksissä tämän vuoden kisojen osalta.

Kiipeilyn harrastaja Susanna Linna opiskelee työnsä ohessa bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi.Kiipeilyn harrastaja Susanna Linna opiskelee työnsä ohessa bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi.– Joskus olen vannonut, että en enää koskaan kiipeä, mutta seuraavana päivänä olen taas kiipeämässä, Lassi Himanka kertoo.– Joskus olen vannonut, että en enää koskaan kiipeä, mutta seuraavana päivänä olen taas kiipeämässä, Lassi Himanka kertoo.– Luonnon jääkiipeilypaikkoihin siirrytään usein suksilla tai lumikengillä, Tiina-Maria Siipola kertoo.– Luonnon jääkiipeilypaikkoihin siirrytään usein suksilla tai lumikengillä, Tiina-Maria Siipola kertoo.