PÄÄKIRJOITUS
Huonosti käy, jos niin huutaa
Suomi sai heti vuoden vaihtumisen jälkeen hyviä uutisia. Norjalainen Blastr Green Steel ilmoitti suunnittelevansa Inkooseen miljardien eurojen terästehdasta. Suunnitelmissa on vihreää terästä tuottava laitos, joka valmistuessaan työllistäisi noin 1 200 henkilöä. Kun kyseessä olisi yksi maan suurimmista teollisista investoinneista, hanke toisi jo rakennusvaiheessa seudulle paljon työpaikkoja.
Iloa ja riemua oli kestänyt hädin tuskin vuorokautta, kun media alkoi täyttyä epäilevistä Tuomaista. Norjalaisen yhtiön kerrottiin olevan vain reilun vuoden ikäinen firma, jolla on pulaa rahasta ja osaajista. Hankkeen vaatimat luvatkin ovat vielä korkeassa kuusessa. Ja jos hanke joskus nousee jalalle, mahtaako vihreän teräksen tuottaminen kaatua osaajapulaan, lähes kaikkien suomalaisyritysten nurkissa nykyään alati vaanivaan mörköön.
Aika näyttää, nousevatko vuosikymmenen toisella puoliskolla Inkoon teollisuusalueelle terästehtaan seinät vai kasvaako tontilla pajuja. Epäilyille on varmaan perusteensa, mutta samalla voi ihmetellä intoa, jolla osa porukasta riensi suolaamaan hanketta ja naureskelemaan siihen uskovia ihmisiä. Meno oli kuin Puolangan pessimismipäivillä tapahtuman kulta-aikoina.
Itselle oli jo luonteeni puolesta luontevaa asettua välimaastoon: en tyrmännyt mutta en myöskään revennyt riemusta. Ennen muuta olin iloinen siitä, että Suomi on vaihtoehto maaksi, johon uutta, vihreää teollisuutta voi jatkossa sijoittua. Tulee Inkooseen terästehdasta tai ei, jo Suomen maininta tällaisissa yhteyksissä on myönteinen signaali maailmalla.
Ajattelutapani noudattaa edesmenneen presidentti Mauno Koiviston pistämätöntä neuvoa, että jos ei varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, kannattaa olettaa, että kaikki käy hyvin. Koiviston elämänohjeessa on suurta viisautta etenkin huonoina aikoina. Murhe ei murehtimalla parane ja varmemmin asiat menevät pieleen, jos niin uskoo käyvän.
Koiviston ohjeen noudattamiselle on juuri nyt tilausta etenkin taloudessa. Viimeaikaisen keskustelun perusteella yritysmaailma tuntuu näkevän toimintaympäristössään etupäässä vain synkkiä pilviä, näyttivät tilauskirjat ja tilinpäätökset mitä tahansa. Voi olla, että taantuma ja lama vielä tulevat, kun oikein kovasti huudetaan.
Insinöörien, insinööriopiskelijoiden ja muiden
tekniikan ammattilaisten jäsenlehti.
Aikakausmedia ry:n jäsen
Julkaisija
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2, 00520 Helsinki
Puhelinvaihde
0201 801 801
Päätoimittaja
Jari Rauhamäki
0201 801 847
ToimitusSihteeri
Kirsi Tamminen
0201 801 819
Toimittaja
Janne Luotola
0201 801 822
Taitto ja sivunvalmistus
Lea Hult ja Anssi Lausmaa, Aste Helsinki Oy
Ilmestymispäivät 2023
14.4., 16.6., 25.8., 27.10., 15.12.
painos
71 000 kpl
Osoitteenmuutokset
puh. 0201 801 801
(8,4 snt/min)
Painopaikka
UPC Print
Ilmoitushinnat
Sivu 3 700 €
1/2 sivu 2 600 € 1/4 sivu 1 950 €
Ilmoitukset
Santeri Selin 044 238 0511
ISSN 2342-270X (painettu)
ISSN 2342-2718 (verkkojulkaisu)
Verkkolehti ja
näköislehtiarkisto