Naiset ovat palkkakuopassa; yleinen selitys siihen on, ettei rahaa yksinkertaisesti ole kuroa kuilua umpeen. Samaa selitystä on kuitenkin käytetty jo iät ja ajat.

Palkkaerot liittyvät työmarkkinoiden eriytymiseen, mutta eroja on, vaikka tarkasteltaisiin samoja tehtäviä.

Palkkaepätasa-arvon juuret ulottuvat syvälle. 1940-luvulla palkat olivat kaukana tasa-arvoisesta. Naisten palkoissa oli paljon alakohtaista vaihtelua, ja monilla aloilla naisille maksettiin huonosti.

Miesten palkkoja pidettiin perheen toimentulon kannalta tärkeämpinä – naisten ansioiden oli tarkoitus ainoastaan täydentää elantoa.

Naisten palkoissa oli myös suuria eroja eri toimialueiden välillä. Päättäjät halusivat korjata tilannetta ja vakauttaa palkkoja. He joutuivat tasapainoilemaan kahden asian välillä: kuinka pitää halpana pidetyn naistyövoiman maine edelleen halpana. Samalla piti huolehtia, etteivät tulot olleet niin matalia, jotta naiset eivät lopettaisi työntekoa kokonaan.

Naisten palkkoihin katto

Vuonna 1945 eduskunta päätti laatia palkkasäännöksen, jossa naisille ja miehille tehtiin omat palkkataulukkonsa. Naisten palkkoja nostettiin 80 prosenttiin miesten palkoista. Hallituksen tavoitteena oli parantaa naisten palkkoja monilla aloilla, missä onnistuttiinkin.

Palkkasäännös teki kuitenkin naisten palkkasyrjinnästä laillista, ja sillä oli kauaskantoiset seuraukset, kun 80 prosentista tuli käytännössä naisten palkkakatto.

Palkkasääntelystä luovuttiin 1960-luvulla − ainakin teoriassa, kun Suomi vuonna 1965 hyväksyi kansainvälisen sopimuksen samapalkkaisuudesta. Käytännössä naisten palkkataso jäi miesten palkkatasoa matalammaksi, kun naisvaltaisten aloille jäi voimaan alhaisempi palkkataso kuin miesvaltaisille aloille. Ajan kuluessa palkkoja on nostettu suunnilleen saman verran, jolloin palkkaero on pysynyt samana.

maailmanlaajuinen ongelma

Vuonna 1995 valtiot ympäri maailmaa sitoutuivat YK:n tavoitteeseen lainsäädännöstä, jolla taataan naisten ja miesten oikeudet samansuuruiseen palkkaan samanarvoisesta työstä. Sopimuksesta huolimatta yhdessäkään maassa ei ole vielä yli 20 vuodessa saavutettu palkkatasa- arvoa.

Suomessa palkkaero on maailman seitsemänneksi suurin. Edellä ovat Etelä-Korea, Israel, Japani, Latvia, Yhdysvallat ja Viro.

Suomen korkeaa sijoittumista listalla selittävät vahvasti sukupuolen mukaan eriytyneet ammatit ja isot palkkaerot naisvaltaisten ja miesvaltaisten alojen välillä. Kuitenkin yhä edelleen samoista tehtävistä maksetaan naisille keskimäärin miehiä vähemmän.

Johtotehtävät korottavat palkkoja

Insinöörimiesten mediaanipalkka oli viime lokakuussa 4 300 euroa ja -naisten 3 636 euroa. Mediaanipalkkojen suhde on 85 prosenttia eli samaa tasoa kuin kaikkien suomalaisten naisten ja miesten keskiansioiden suhde.

Vuosiansioksi muutettuna naisten työtulot jäävät miesten tuloista vuosittain tuhansia euroja: kumulatiivinen vaikutus kolmenkymmenen vuoden työuralla ylittää helposti satatuhatta euroa.

Korkea asema takaa paremmat tulot

Merkittävin yksittäinen palkkaa selittävä tekijä on asemataso. Ylemmän keskijohdon tehtävistä maksetaan insinööreille keskimäärin 35 prosenttia, ja alemman keskijohdonkin tehtävistä 18 prosenttia paremmin kuin asiantuntijatehtävistä.

Miehet työskentelevät naisia useammin ylimmän johdon ja keskijohdon tehtävissä; naiset taas miehiä useammin asiantuntija- ja toimihenkilötehtävissä. Insinöörimiesten palkat ovat kolleganaisten palkkoja korkeammat kaikilla asematasoilla. Suurimmat palkkaerot ovat ylimmän johdon ja johdon tehtävissä.

Asiantuntijatehtävissä miesten mediaanipalkka oli 4 065 euroa ja naisten 3 600 euroa kuukaudessa, eli naisten mediaanipalkka oli siis 89 prosenttia miesten palkasta. Keskijohdossa naisten keskiansiot olivat noin 90 prosenttia ja johdossa 79 prosenttia miesten keskiansioista.

Insinöörinaisen euro on 92 senttiä

Asematason lisäksi palkkatasoon vaikuttaa paljon muitakin tekijöitä, kuten työtehtävien vaativuus, osaaminen, yrityksen toimiala, koko ja sijainti sekä työsuhteen laatu. Tekijöitä ovat myös työssä matkustaminen, koulutusala ja tulospalkkauksen piiriin kuuluminen.

Kun eri tekijät on otettu huomioon, sukupuolen tilastollisesti merkitsevä yhteys palkkaan on edelleen olemassa.

Insinööreillä naissukupuoli alentaa palkkaa keskimäärin noin kahdeksan prosenttia, kun muut palkkaan vaikuttavat tekijät on vakioitu. Tätä eroa kutsutaan selittämättömäksi palkkaeroksi. Se tarkoittaa, että samoilla tutkinnoilla samanlaisissa yrityksissä samoilla toimialoilla yhtä vaativissa tehtävissä työskenteleville miehille ja naisille ei makseta samaa palkkaa.

Vaikka palkkasyrjintä ei ole ollut laillista enää kymmeniin vuosiin, 1940-luvulla laadittu palkkakatto näkyy asenteissa edelleen.