Pian kaksi vuotta jatkuneen koronapandemian hoitaminen ei ole sujunut ilman soraääniä. Mitä pidempään epidemia on kestänyt, sen vaikeampi kansalaisten on ollut ymmärtää ja hyväksyä hallituksen ja viranomaisten päätöksiä. Ihmisten tuskaantumisen ymmärtää: epä- normaali tilanne on kestänyt liian pitkään. Voidaan myös perustellusti kysyä, ovatko ihmisten elämää rajoittaneet päätökset aina olleet oikea-aikaisia ja oikein mitoitettuja.

Suomi lähti patoamaan koronaa kansakunnan terveys edellä. Huoli sairaalakapasiteetin ja tehohoidon riittävyydestä upposi kansaan ensimmäisenä koronakeväänä kuin kuuma veitsi voihin. Ihmiset nielivät erilaiset rajoitukset ja suositukset ilman suuria mutinoita. Tulostakin syntyi. Terveydenhuoltojärjestelmä kesti, maan koronakuolleisuus oli kansainvälisesti katsottuna vähäinen.

Kolmannen koronakevään kynnyksellä tilanne on toinen. Mitä lähemmäksi erilaiset rajoitukset omaa elämää tulevat, sitä kärkkäämmin niille kaivataan kunnon perusteluja. Terveyteen vetoaminenkaan ei loputtomiin riitä, jos rajoituksilla on vaikutusta toimeentuloon, omaan tai lasten koulunkäyntiin tai vaikka harrastuksiin.

Koronakriisin yksi keskeinen ongelma on ollut se, että sen aiheuttama taakka on jakaantunut epätasaisesti eri ihmisryhmien kesken. Osa on myös saanut äänensä kuuluviin paremmin kuin toiset.

Suurella osalla ihmisisistä ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä niin kuin käsketään. Muun muassa lapset ja nuoret kuuluvat heihin, joilla vaihtoehtoja on ollut vähän tai ei ollenkaan.

Varmaa on, että koronan jälkihoito jatkuu vielä pitkään sen jälkeen, kun itse epidemia on selätetty. Poikkeuksellinen tilanne jättää myös jälkiä, joita emme havaitse tässä ja nyt. Todennäköistä on, että esimerkiksi osa koronan keskellä kasvaneista lapsista ja nuorista kaipaa tukea ja huomiota vielä pitkään. Lasten vanhemmat, opettajat ja harrastusten vetäjät ovat tehneet parhaansa, mutta valitettavasti se ei aina riitä.

Näyttää taas siltä, että talven taittuminen kohti kevättä tuo helpotusta tilanteeseen. Rajoituksia puretaan, elämä tuntuu taas oikealta. Siitä kannattaa nauttia, mutta ei vain yksin ja omista lähtökohdistaan. Lähipiiristä voi hyvinkin löytyä ihminen, jota korona on kohdellut vieläkin tylymmin.