Luuppi

Viestihiihtäjä tavoittelee finaalipaikkaa

Joukkueurheilussa kilpailija tekee kaikkensa, ettei olisi se heikoin lenkki.

Pyhäjärven hiihdon SM-kilpailut koittavat helmikuun puolessavälissä. Suunnitteluinsinööri Henri Jelonen valmistautuu pariviestiä varten.

– Mitalia ei ole odotettavissa, mutta kohtuusijoituksia lähdetään hakemaan. Finaalipaikka on minimitavoite.

Joukkueita ilmoittautuu mukaan noin 30–40, joista karsintaerien kautta finaaliin pääsee 15 joukkuetta. Tarkoitus on ilmoittautua myös henkilökohtaisille matkoille, jos voimat riittävät, mutta pariviesti on Jeloselle vahvin kilpailumuoto.

Jelonen hiihtää kaikkia matkoja aina sprintistä 50 kilometrin kuninkuusmatkaan. Hiihtoseuraan kuuluminen edellyttää osallistumista viestihiihtoihin, mutta ne ovat urheilijoille myös kunniatehtävä. Jelonen kuuluu hiihtoseura Jämsänkosken Ilvekseen.

Mitalit kertovat vauhdista

Uran aikana 33-vuotiaalle on tullut SM-tason pariviesteistä kaksi kultaa ja yksi pronssi sekä normaaliviestistä kaksi hopeaa.

Henkilökohtaisilta matkoilta on tullut nuorten SM-kilpailuissa hopeaa sprintissä ja pronssia kymmeneltä kilometriltä. Pariviestin kulta on toistaiseksi viimeisin mitali, jonka Jelonen sai vuonna 2015.

– Ensimmäinen kultamitali vuonna 2013 oli kaikista yllättävin, koska sitä ei odotettu, vaan voitto tuli vähän puskista.

Joukkuekilpailussa viestikumppaneita seurataan ja kannustetaan koko tämän suorituksen ajan. Joukkueen osana on kova paine antaa kaikkensa.

– Se pelko, että on joukkueen heikoin lenkki, motivoi hiihtämään kovempaa, vaikkei jaksaisikaan.

Pariviestissä eli nykytermein parisprintissä kaksi kilpailijaa hiihtää vuorotellen yhteensä kuusi 1,5–2 kilometrin osuutta. Normaaliviestissä matkaa tulee kilpailijaa kohden 7,5–10 kilometriä eli yhteensä noin 40 kilometriä.

Nelivuotiaana lappu rinnassa

Harrastuksensa Jelonen aloitti jo nelivuotiaana maaseudulla Kivijärvellä. Koulussa hän sai harjoitella hiihtoa, kun muut tekivät liikuntatunnilla yhteisiä harjoituksia.

– Hiihto on ollut oma laji jo taaperosta lähtien. Nelivuotiaasta lähtien olen ollut numerolappu rinnassa.

Kilpailemiseen kuuluu paljon kotimaan matkustelua, mutta myös ulkomailla on tullut kisailtua. Erityisesti matkat Kiinassa ovat jääneet muistiin.

– Samalla pääsi matkustelemaan ja näkemään kulttuuria.

Harjoittelu on tavoitteellista ympäri vuoden. Jyväskylässä asuva Jelonen pääsee lumetetulle ladulle juoksemalla kotiovelta puoli kilometriä. Kesäisin hän harrastaa rullahiihtoa. Hän pitää kuntoa yllä myös pyöräilemällä, juoksemalla ja käymällä kuntosalilla.

Harrastusta helpottaa myös liukuva työaika, jonka ansiosta aikaa saa järjestettyä harjoitusleireihin tai kilpailuihin.