Työpaikoilla yritetään lisätä tuottavuutta tekemällä tehtävistä eräänlaisia pelejä. Suorituksia mitataan ja pisteytetään. Myös kouluissa saatetaan palkita ainekirjoituksesta leimalla tai kilpailla siitä, kuka suorittaa vaikkapa matematiikan tehtävät nopeimmin.

– Joskus vain lätkäistään leader board seinälle ja ajatellaan, että kilpailu innostaa parantamaan tehokkuutta, mutta se on kyseenalaista, arvostelee pelikasvatuksen tutkija Mikko Meriläinen.

Vuoden pelikasvattajana viime vuonna palkittu Meriläinen pitää pelejä kehittävänä kulttuurin muotona. Hän karsastaa sitä, että ne valjastetaan pelkäksi funktionaaliseksi työkaluksi.

– Jos pelillistämiseen saadaan sitä, mistä ihmiset peleissä pitävät, eli leikillistä asennetta, se voi olla lupaava polku.

Pelaaminen lievittää parhaimmillaan stressiä ja lisää hyvinvointia. Jos pelistä tehdään työväline, siinä hukataan osa rentoutumisesta ja hauskuudesta. Meriläinen kannustaa insinöörejä vaihtamaan välillä vapaalle.

– Ei pidä jumittua ajatukseen, että pelit ovat hyödyllisiä vain, jos ne tuottavat mitattavia hyötyjä. Ensisijainen hyöty on se, että pelaaminen on hauskaa ja ilahduttaa ihmisiä.

Ala monipuolistuu

Kasvatuksessa pelaaminen on perinteisesti tiivistynyt kysymykseksi, kuinka paljon lapsi tai aikuinen saa pelata. Kasvatus typistyy huonossa tapauksessa vain haittoihin keskittyväksi rajoittamiseksi.

Meriläinen ruokkii mieluummin keskustelua, jossa kehitetään yhtä lailla kasvattajan kuin kasvatettavan tietämystä peleistä, etsitään pelien tuomaa iloa ja jaetaan sitä muiden kanssa. Näin pelisivistys kehittyy ja pelien ympärille muodostuu terve ja sosiaalinen kulttuuri.

– Hyvä pelikulttuuri tuottaa parempaa maailmaa, ainakin pelaamisen osalta.

Kulttuuri on kehittynyt viime vuosina myönteiseen suuntaan. Pelaamisen maine nörttien juttuna on liudentunut, ja yhä suurempi osa väestöstä rentoutuu pelien parissa. Tekijöiden joukko muuttuu entistä moninaisemmaksi, peligenret laajenevat ja sisältöä suunnataan eri ryhmille.

– Pelikenttä on selvästi moniäänisempi kuin ennen, ja se on todella tervetullutta.

Samalla yleinen ymmärrys digitaalisista peleistä on laajentunut. Pelit eivät synny vain koodarien työstä, eikä niitä voi pelkistää vain tietokoneohjelmiksi. Sen sijaan ne ovat taideteoksia, sisältävät runsaasti tietoa maailmasta ja aktivoivat ajattelua.

Tuo kaverit yhteen

Meriläinen viimeistelee väitöskirjaansa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa nuorten digitaalisesta pelaamisesta. Hän työskentelee Tampereen yliopistolla pelikasvatuksen ja -oppimisen tutkijana.

Tutkimukselta Meriläiselle jää valitettavan vähän aikaa pelaamiselle. Viime aikoina hän on kotona takonut paria vanhaa klassikkoa: Piratesia ja vaimon kanssa Civilizationia. Tietokonepelien lisäksi Meriläinen harrastaa roolipelejä.

– Se on ykköstapani nähdä ihmisiä työajan ulkopuolella. Se on mukavaa sosiaalista todellisuuspakoa.

Aikuisystävien lisäksi rooliseikkailuista on innostunut veljentyttö, ja eläkkeellä oleva äiti on hurahtanut pakohuoneisiin. Kummipojalta kuulee ala- ja yläkoululaisten pelaamista peleistä.

Pelaajabarometri 2018 kertoo väestötasolla, että erilaisten pelien parissa puuhaa ajoittain lähes jokainen suomalainen.

– Tämä on hyvä aika olla pelaaja. Jokaiselle löytyy pelattavaa.