Suomen työnantajien keskusliitto STK ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK antoivat noin 80 vuotta sitten julkilausuman, joka muutti maan työmarkkinasuhteita vuosikymmenten ajaksi. Julkilausuma tunnetaan ”Tammikuun kihlauksena”, jossa Suomen työnantajajärjestöt muuttivat suhtautumistaan ammattiyhdistysliikkeeseen ja työehtosopimuksiin.

Julistuksen sopimusoikeudellinen merkitys oli sinällään vähäinen. Työehtosopimuksia oli tehty jo aikaisemminkin, mutta tammikuun kihlaus oli merkittävä askel paikallisesta ja yrityskohtaisesta työsuhteiden säätelystä kohti valtakunnallista sopimista. Ammattiliitoista tuli vähintäänkin keskustelukumppani niillekin työnantajaliitoille, jotka olivat siihen saakka suhtautuneet kategorisen kielteisesti ammattiliittoihin ja -osastoihin.

Suomalaisen työmarkkinajärjestelmän seuraava askel otettiin jo muutama vuosi myöhemmin, kun maan hallitus hyväksyi kolmikantaisesti valmistellun palkkasäännöstelypäätöksen. Se osoitti suuntaa kohti kolmikantaista sopimista ja tulopolitiikkaa, joiden avulla työmarkkinoilla pyrittiin vuosikymmenten ajan saavuttamaan hyvä ja kattava yksimielisyys heti sotien jälkeen. Saavutetut tulokset ovat kiistattomia, joskin matkan varrelle mahtuu myös vakavia kriisejä ja työtaisteluja.

Kolmikannalla ja tulopolitiikalla oli merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa lähes kahdeksan vuosikymmenen ajan. Työehtojen lisäksi se oli keino neuvotella ja sopia myös muista asioista, kuten sosiaali- ja eläkepolitiikasta ja veroista. Mekanismilla on ollut kannattajansa, mutta myös vastustajansa. Keskusjärjestösopimisen ja kolmikannan on muun muassa katsottu rapauttavan parlamentarismia ja astuvan poliittisen päätöksenteon varpaille.

Tammikuun kihlauksen voi katsoa purkautuneen kolmisen vuotta sitten, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK päätti purkaa kaikki keskusjärjestösopimukset. Päätöstä edelsi sääntömuutos, joka kielsi järjestöltä sopimusten tekemisen. Ratkaisun merkitystä ei ole syytä paisuttaa, mutta ilman muuta päätös aiheutti päänvaivaa työmarkkinoilla.

Eletyt kolme vuotta ovat antaneet osviittaa, että ehkä kihloissa oli sittenkin kiva olla: työmarkkinoilla elämä ei ole ollut järin auvoista, uuden työmarkkinamallin rakentaminen on ollut hapuilevaa. On puhuttu Suomen mallista, jossa vientisektorin maksukyky asettaa raamit palkankorotuksille ja palkkojen on nojattava tuottavuuteen.

Meneillään oleva neuvottelukierros on kuitenkin osoittanut, että ei uusi työmarkkinamalli pelkästään puhumalla ja työnantajien koordinaatiolla synny. Sen valmisteleminen lienee osapuolilla edessään heti, kun pöly neuvottelukierroksen jäljiltä on laskeutunut.