Aiemmin liikenne- ja viestintäministerinä toiminut Sanna Marin esitti viime kesänä, että työviikko lyhennettäisiin nelipäiväiseksi. ”4 päivän työviikko tai 6 tunnin työpäivä elämiseen riittävällä palkalla on tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tulevaisuudessa totta”, hän tiivisti Twitterissä.

Ajatus tuomittiin yleisesti utopiana. Vaikka tavoite ei toteutuisi koskaan, se oli esimerkki ajattelusta, joka haki ratkaisuja vallitsevien ajattelutottumusten ulkopuolelta. Juuri tähän, rajojen ylittämiseen, kannustaa Jyväskylän yliopiston yliopistonlehtori, dosentti Olli-Pekka Moisio.

– Utopia purkaa olemassa olevia rakenteita ja mahdollistaa uuden esiin tulemisen, hän muotoilee.

Moisio saattoi vuodenvaihteessa päätökseen Utopia metodina -tutkimushankkeen, jossa etsittiin perinteisesti haihatteluna pidetylle ajatusharjoitukselle hedelmällistä käyttöä.

Ratkaisuja saa ravistella

Perinteinen ajattelutapa pyrkii tunnistamaan ongelman ja etsimään siihen ratkaisua. Ratkaisun kritisoijalta vaaditaan vaihtoehtoista ratkaisua. Moisio pitää tätä oikeana mutta usein kehittämistoimintaa jäykistävänä toimintatapana. Ratkaisu voi löytyä avoimessa yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Teknologian kehittäminen on aina utooppista. Ihmisen luovuuteen saisi työelämässä luottaa Moision mielestä nykyistä enemmän. Hän nostaa malliksi Philipsin sotien jälkeiseen tuotekehityslaboratorion, jossa tutkijat saivat vapaasti kehittää, mitä halusivat. Nykyään tutkimus- ja kehitystoimintaa säädellään ja valvotaan tiukasti.

– Sellainen mentaliteetti pitäisi saada takaisin teknologiapuolelle, että riskirahoitus on järkevää ja että myös katsotaan, mitä tutkimus- ja kehitystyöstä saadaan aikaiseksi ilman ennalta asetettuja tiukkoja tavoitteita.

Moisio kannustaa ihmisiä jakamaan ideoita yhdessä ja kysymään perusteita. Ei pidä pelätä, että kysymykset ovat tyhmiä tai että kysyminen tulkittaisiin kritiikiksi. Moisio uskoo, että avoin keskustelu lopulta vähentää stressiä ja lisää luovuutta.

Yhteisöt toteuttavat ihanteita

Utopioista tunnetaan ennen kaikkea poliittiset aatteet, kuten kommunistiset ja sosialistiset utopiat sekä fasismi ja äärioikeistolaiset liikkeet. Myös uskonnolliset ja muut tiettyyn elämäntapaan kiinnittyneet yhteisöt pyrkivät elämään ajatusmaailmansa mukaisesti.

– Niissä on universiaalia se, että noustaan ajateltavissa olevien asioiden rajojen yli, Moisio summaa.

Ekokylät ovat utooppisia yhteisöjä, joiden arki ratkaisee ympäristön tai kapitalismin haasteita. Ne toimivat omavaraisesti ja kollektiivisesti. Kaupungissa niihin verrattavia ryhmiä ovat downshiftaajat, jotka yksilöllisillä keinoilla tavoittelevat yhteisöllisiä vaikutuksia.

Myös musiikin alakulttuurit, kuten punk ja metalli, haastavat usein vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja.

– Olen kasvanut punkin ja äärimetallin parissa, mutta en koskaan sitoudu tiukasti mihinkään muuhun kuin omaan ajatteluun. Sen vuoksi voin vapaasti liikuskella näidenkin kulttuurimuotojen välillä.

Kauhukuvat varoittavat

Utopioiden klassikko on Thomas Moren renessanssiajalla kirjoittama Utopia, joka esittelee kuvitteellisella saarella vallitsevaa ihanneyhteiskuntaa. Moisio pitää kuitenkin enemmän dystopioista, joista hänen lempiteoksensa on George Orwellin Vuonna 1984.

– Se puhutteli minua nuorena valtavasti mutta nykyään vielä enemmän, koska ne elementit, joita siinä dystooppisesti kuvataan, ovat jo niin totta. Tulee kumma olo, että oliko se kuvitelma sittenkin joidenkin utopia, vaikka kirja on dystooppinen hengeltään.

Dystopia varoittaa käynnissä olevan kehityksen sudenkuopista. Kielteisten kuvien avulla on helppo määritellä minimejä eli asioita, joiden ainakin tulisi toteutua pyrittäessä hyvään. Tällaisia ovat esimerkiksi ihmisoikeudet.

Nykyaikaa leimaa Moision mielestä utooppisuus, koska liki kaikkien ongelmien ajatellaan olevan ratkaistavissa. Tekniikka pelastaa ympäristön ja tietokoneet selättävät tiedon saatavuudesta aiheutuvat demokratian ongelmat.

– Olemme tiellä utopiaan, vaikka samalla näkymä kaiken dystooppisuudesta laajenee, Moisio tulkitsee.