Viime vuonna Suomessa  syntyi noin 47 300 vauvaa, joista yksi on Kati Hyvösen ja  Eero Ahlqvistin Kasper-poika.
Viime vuonna Suomessa syntyi noin 47 300 vauvaa, joista yksi on Kati Hyvösen ja Eero Ahlqvistin Kasper-poika.

Perhe lyhentää työpäivää

Kolmikymppisen pariskunnan keskipisteessä on nyt oma lapsi.

Aurinko paistaa pakkas- päivänä, ja on juuri sellainen talvikeli, josta lapset pitävät. Tarjolla on riittävästi lunta ja pulkka-ajelua. Kahdeksan kuukauden ikäinen Kasper Ahlqvist on äitinsä, Kati Hyvösen, kanssa ulkoilemassa.

Hyvönen jäi viime keväänä vanhempainvapaalle, joka päättyy helmikuun lopussa. Loppuvuodeksi hänellä on tarkoitus jäädä hoitovapaalle. Arki vauvan kanssa on sujunut hyvin.

– Sitovuus ja oman ajan menestys yllättivät pojan syntymän jälkeen, Hyvönen naurahtaa.

Samaan hengenvetoon hän huomauttaa, kuinka hieno asia hoitaa omaa lastaan.

– En halua käyttää aikaa mihinkään muuhun.

Äiti ja lapsi ovat meneväisiä ja tapaavat muita vauvaperheitä useaan kertaan viikossa. On perhekahviloita, lapsi–äiti-lounaita, muskaria ja vauvauintia.

Ennen perhevapaata Hyvönen työskenteli runsaan neljän vuoden ajan projektipäällikkönä miesvaltaisella alalla. Viime viikkoina hän on keskustellut työnantajan kanssa töihin paluun vaihtoehdoista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Hyvönen aloittaa työt vuoden vaihteessa lyhennetyllä työviikolla.

– Työnantaja joustaa perheiden suhteen. Kun aloitin yrityksessä, että tuntui, että kaikki lähtivät neljältä hakemaan lapsia päiväkodista.

Lapsi keskustelee innokkaasti

Ulkovaatteet on riisuttu, ja Eero Ahlqvist palaa töistä kotiin. Kasper haluaa oitis isän syliin kertoakseen hänelle päivän kuulumisia jokeltelulla, jota vieraat eivät ymmärrä.

– Kasperin syntymän yhteydessä olin neljä viikkoa kesälomalla. Varsinaisen isyysloman pidän ensi kesänä.

Ahlqvist on ehtinyt pitää muutaman viikon vapaata kesäloman lisäksi pojan ensi kuukausina.

– En halua pakottaa Katia töihin, mutta jos hän muuttaa suunnitelmia työhön paluusta, minäkin voin jäädä kotiin.

Perheessä on selkeä jako, sillä Hyvönen haluaa kasvattaa kotona lasta.

– Olen ollut hieman pidempään valmistumisen jälkeen työelämässä kuin Eero, hän perustelee.

Vauvaperhettä tuetaan

Ahlqvist ja Hyvönen arvostavat pienten lasten vanhemmille tarjottuja etuja ja palveluja, kuten vanhempainvapaata sekä ja neuvolaa, joka seuraa vauvan kasvua ja kehitystä. Helsingissä asuvina he kiittelevät kaupungin tarjoamaa ilmaista joukkoliikennettä vaunujen kanssa matkustavalle vanhemmalle.

Hyvösen mielestä pitkään kotona lastaan hoitavien eläkeasiat eivät ole kunnossa, sillä hoitovapaa ei kerrytä eläkettä. Kertymä jää jälkeen muista palkansaajista.

Ahlqvist toivoo, ettei lapsilisää tai muita tukia leikata.

– Yleinen hintataso on noussut, mutta lapsilisä ei ole pysynyt mukana, Ahlqvist huomauttaa.

Rahaa tarvitaan uuden, isomman kodin ostamiseen. Hyvösen mielestä tulevan kodin on hyvä sijaita sopivan työmatkan päässä, jotta kulkeminen sujuu julkisilla liikennevälineillä tai yhdessä autolla, jos asunto on kauempana.

Tarkoitus on muuttaa myös lähemmäksi lapsiperheelle niin tarpeellista, läheisten muodostamaa turvaverkkoa.

Työpäivät eivät veny

Ahlqvist vaihtoi työpaikkaa joulukuussa. Edellisessä työpaikassa jatko oli ollut jo pitkään epävarmaa. Nykyisin takuuinsinöörin työpäivät ovat lyhempiä kuin aiemmin, sillä edellisessä paikassa sekä työaika että päivittäiset työmatkat olivat pidempiä.

– Kun kysyin pomolta etäyhteyksiä, hän sanoi suoraan, että työt tehdään työpaikalla ja kotona levätään.

Kati Hyvösen arvion mukaan molemmat puolisot osaavat vetää rajan työn ja vapaa-ajan välille.

– En halua jatkaa työntekoa sen jälkeen, kun lapsi on mennyt nukkumaan.

Insinööripariskunnalle oli itsestään selvää, että molemmat haluavat jossain vaiheessa lapsia. Ahlqvist veikkaa, että noin viiden vuoden kuluttua Kasperilla saattaa olla sisarus ja molemmat vanhemmat ovat palanneet työelämään.

– Kummallakin on vakituinen ja itselle mieluisa työ, jonka jälkeen jää aikaa perheelle ja harrastuksilla, hän visioi.

Pitkä poissaolo edessä

Kasperin on aika ottaa iltapäivätorkut. Sillä aikaa vanhemmat valmistautuvat isän uuden työpaikan tuomaan suuren muutokseen. Seuraavana päivänä edessä on kahden viikon työmatka Singaporeen.

– Tämä on nyt testi. Jos on ihan kauheaa, niin pitää miettiä uudelleen, Eero Ahlqvist sanoo.

Hän arvioi, että nykyisessä työssä matkapäiviä on vuodessa noin 30.

Muitakin muutoksia tämä vuosi tuo. Syksyllä pariskunta aikoo osallistua Insinööriliiton 100-vuotisjuhlatilaisuuteen. Viimeistään silloin Kasper menee ensimmäistä kertaa yökylään isovanhemmille.