Suomen suurin tuulipuisto valmistui
20.1.2026Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttama Lestijärven tuulipuisto on valmistunut.
Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttama Lestijärven tuulipuisto on valmistunut.
Suomalainen pilvipalveluyhtiö UpCloud avaa datakeskuksen Rennesøyn saarelle Norjaan.
Kunnon comeback ei onnistu ilman kysyntää. Tekijän pitää olla tunnettu ja hänen pitää olla näyttänyt kykynsä ja taitonsa.
Työyhteisöissä tarvitaan monenlaisia tekijöitä. Osa heistä voi olla toistensa vastakohtia. Se voi synnyttää murinaa, mutta mitä siitä.
Hallituksen esitykset työsopimuslain muuttamiseksi romuttavat työntekijöiden aseman, lisäävät määräaikaisia työsuhteita ja heikentävät työsuhdeturvaa, Insinööriliitto varoittaa.
Insinööriliiton Kesäkaravaani kurvasi lauantaina luontokeskus Haltiaan Espoon Nuuksioon.
Yhä useampi hakee apua työelämän syrjintäkokemuksiin.
Työsuojeluvalvonnalla varmistetaan nuorten oikeudet ja palkat kesätöissä.
Tilastokeskuksen mukaan korona-aika heikensi erityisesti nuorten työllisyyttä ja tuloja.
Hallituksen puoliväliriihessään esittämät työmarkkinauudistukset menevät työ- ja elinkeinoministeriön asettamien kolmen työryhmän käsittelyyn.