Kainuussa kulkee
24.7.2023Kainuussa osataan muutakin kuin pelata pesäpalloa: Maakunnan pelialalla menee hyvin. Myös perinteellisempään teollisuuteen investoidaan.
Kainuussa osataan muutakin kuin pelata pesäpalloa: Maakunnan pelialalla menee hyvin. Myös perinteellisempään teollisuuteen investoidaan.
Pohjoiseen Suomeen on vuoroin tullut hyviä ja huonoja uutisia. Pohjoisen yrityksissä ja ihmisissä on edelleen elinvoimaa ja energiaa.
Insinööriliiton Oulusta kulkevana asiamiehenä sain 2010-luvun alussa Pasilan toimistolla tottua huolestuneisiin kysymyksiin, miten
Syksyn aikana Insinööriliiton CV-valokuvauksiin osallistui kaikkiaan yli 700 jäsentä kymmenellä eri paikkakunnalla. Palvelu on l
Suurin osa Insinööriliiton jäsenistä on ammattikorkeakoulun kasvatteja. Insinööritutkinnot (AMK) on suoritettu eri puolilla maa
Ensimmäiset insinööriyhdistykset syntyivät pian sen jälkeen, kun ensimmäinen insinööri oli valmistunut. Samoihin aikoihin syn
On se aika vuodesta, kun tuhannet uudet tekniikan alan opiskelijat aloittavat ammattikorkeakouluilla kulkemisen. Osa heistä saapuu s