Elinkeinoelämän Keskusliitto näyttää nakertavan järjestelmällisesti palkansaajien työsuhteen ehtojen tasoa. Linjauksena tuntuu olevan työntekijöiden sopimusten merkittävä heikentäminen ja ylemmille toimihenkilöille ei haluta kaikilla aloilla taata edes lainsäädännön tasoa. Viime keväänä oli vuorossa elintarviketeollisuus, jossa työnantajapuoli yritti läpimurtoa työajan huomattavilla pidennyksillä motiivina kauppojen sunnuntaiaukiolo. Tarve ei kuitenkaan tullut kuluttajilta, vaan taustalla oli EK:n laajempi suunnitelma. Ylemmillä toimihenkilöillä on alalla Suomen lain sijaan voimassa viidakon lait työaikakysymyksissä.
Työaikakysymykset tuntuvat olevan tänä syksynä EK:n erityisenä maalitauluna. Työaikalaki ja alojen työehtosopimusten joustavat työaikakirjaukset tulevat hyvin pitkälti ihmisen fyysisten ja psyykkisten rajojen tarpeesta. Vaikka teknologia on kehittynyt ja tuonut mukanaan runsaasti työstä suoriutumista helpottavaa kapasiteettia, ei ihminen ole muuttunut fysiikaltaan. Ihminen tarvitsee työstä toipuakseen edelleen saman verran lepoa. Työkuorma on tosin 2000-luvulla kasvanut voimakkaasti etenkin henkisen työn osalla. Työelämän lisääntyneet poissaolot tulevatkin nyt juuri työuupumisesta. Miten työnantajapuolella voidaan mennä niin laput silmillä, että globalisaation huumassa kuvitellaan ruuvia voitavan kiristää loputtomiin. Työuriakin pitäisi pidentää, mutta nykyinen työvoimaresurssi näännytetään työkyvyttömäksi.
Tätä palstaa kirjoittaessani on Metsäteollisuus ry ajanut paperiteollisuuden ylemmät toimihenkilöt työtaisteluun. Ylemmät ovat olleet yli vuoden sopimuksettomassa tilassa, eikä työnantaja ole liikkunut poterossaan vielä milliäkään, vaikka kiistaa on soviteltu useasti valtakunnansovittelijan kansliassakin. Tilanne muistuttaa paljolti viime kevään kemian ylempien toimihenkilöiden sopimusneuvotteluiden alkuasetelmaa. Silloinkaan työnantajapuoli ei ollut valmis antamaan ylempien sopimukseen sanaakaan sitovia kirjauksia. Ääni muuttui kellossa vasta kolmen viikon vuorottelulakon loppu puolella ja sopimus saatiin vajaa viisi tuntia ennen, kun alalla olisi alkanut toistaiseksi voimassa ollut totaalilakko. Näin tiukille työantajaleiri ajaa nykyään sopimustoiminnan. Se ei noudata edes omia periaatteitaan, kuten joustavaa työaikaa, sillä työaikapankkeja on otettu vain muutama käyttöön ylemmillä toimihenkilöillä tai paikallistan sopimista, joka tarvitsee työehtosopimuksen ja luottamusmiesjärjestelmän. Paljon on siis vielä vääntämistä ennen kuin joulurauha koittaa.
Hyvää joulua ja parempaa Uutta Vuotta 2011. Muistakaa levätä vapailla.