EU neuvottelee parhaillaan vapaakauppasopimuksista useiden maiden kanssa. Koska Maailman kauppajärjestö WTO:n viimeisin neuvottelukierros junnaa paikoillaan, EU on pyrkinyt viime vuosina
edistämään vapaakauppaa kahdenvälisillä sopimuksilla. Suomen kaltaiselle pienelle avoimelle taloudelle yhteisiin sääntöihin perustuva avoin kauppajärjestelmä on paras vaihtoehto. WTO on puutteistaan huolimatta lisännyt hyvinvointia, työllisyyttä ja globaalien sääntöjen läpinäkyvyyttä. Erityisesti korkean osaamisen palveluiden viennissä Suomella on edelleen paljon voitettavaa. Monenkeskisen kauppajärjestelmän edistämisen on oltava ykkösvaihtoehto myös jatkossa.
Vapaakauppasopimuksissa on kuitenkin myös ristiriitaisia piirteitä. Sekä neuvottelukumppanien että EUmaiden tavoissa on parantamisen varaa. Neuvottelutaktisiin syihin vedoten laajempi yhteiskunnallinen konsultaatio jää monesti vähintäänkin vajavaiseksi. Mikäli kansalaisten tuki vapaalle kaupalle halutaan jatkossa, tähän on saatava muutos. Suuryritysten intressien turvaamisen ohella esimerkiksi palkansaajien, pienyritysten ja heikoimmassa asemassa olevien eduista on huolehdittava nykyistä tasapainoisemmin.
Ammattiliitot ovat jo pitkään ajaneet vapaakauppasopimuksiin parempia takuita siitä, että kilpailua ei käytäisi ympäristösäännöksiä tai työelämän oikeuksia polkemalla. Viimeisimmissä EU:n solmimissa vapaakauppasopimuksissa onkin jo mukana julistuksenomainen kappale kansainvälisten työelämän perussopimusten noudattamisesta. Toisin kuin muiden sopimusloukkausten kohdalla, työelämän oikeuksien rikkomisista ei voi kuitenkaan määrätä sanktioita kauppakumppanille. EU väittää neuvottelukumppanien kieltäytyvän moisista sitoumuksista, kun taas Yhdysvaltain sopimuksissa kauppakumppanin voi haastaa maan tuomioistuimeen.
Työntekijäkysymysten sisällyttäminen sitovasti kauppasopimuksiin on kyllä onnistunut toisella tapaa. Niin kutsuttujen palveluntarjoajien maahantulosta säädetään osana kauppasopimuksia. Käytännössä suomalainen yritys voi ostaa palvelun intialaiselta yritykseltä, jonka työntekijä tulee määräajaksi Suomeen toimittamaan palvelun. Viime aikoina on ilmennyt useita pyrkimyksiä saada yhä laajempia työntekijäryhmiä ja pidempiä maassaoloaikoja tämän tilapäisen palveluntarjoajan nimikkeen alle. Yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi on tärkeää nykyistä sitovammin taata kaikille työntekijöille vähintään työntekomaan työsuhteen ehdot.
Kauppasopimusten ja työntekijöiden suhteessa riittää muitakin ihmettelyn aiheita. Maailman kauppajärjestö WTO:lla on ainoana kansainvälisenä järjestönä tuomioistuimen kaltainen riitojenratkaisumekanismi, jonka tuomioiden toimeenpanoa voidaan vauhdittaa esimerkiksi sanktioin. Kansainvälisessä työjärjestö ILOssa puolestaan käytetään neuvotteluja, julkista painostusta ja teknistä apua työelämän oikeuksien edistämiseksi rikkurimaissa. Kuitenkin jäsenmaat ovat molemmissa järjestöissä käytännössä samat. Tarvitaan selvästi ryhdikkäämpää poliittista tahtoa edistämään työntekijöiden oikeuksia.
Ideaaliratkaisu olisi jatkaa maailman kaupan vapauttamista hallitusti, läpinäkyvästi ja yhteisiin sääntöihin perustuen. Työntekijöiden oikeudet ja ympäristönäkökohdat on saatava sitovasti mukaan WTO:n sopimuksiin ja niitä tällä hetkellä täydentäviin kahdenvälisiin vapaakauppasopimuksiin. WTO:n ja kansainvälisen työjärjestö ILOn yhteistyötä on tiivistettävä pikaisesti, sillä ILO tuntee työn maailman. Maahanmuuton kuulumisesta kauppasopimuksiin on ainakin keskusteltava avoimesti, ja työntekijöille on taattava samat oikeudet alkuperämaasta riippumatta. Näin päästään ainakin hyvään alkuun.
Liisa Folkersma
kansainvälisten asioiden sihteeri, Akava
