Keski-ika?inen nainen kertoi hiljan edesmenneesta? a?idista?a?n. Ta?ma? oli ollut sodan aikana ilmatorjuntalottana, hakeutunut sodan loputtua tyo?ela?ma?a?n ja pa?a?tynyt vakuutusalalle.
Henkivakuutusyhtio?o?n oli jatkosodan ja?lkeen perustettu uusi osasto ja sita? pyo?ritta?ma?a?n palkattu seitsema?n nuorta naista. Nuo naiset pysyiva?t samalla osastolla nelja?kymmenta? vuotta aina siihen saakka, kunnes kahdeksankymmenta?luvulla yksi toisensa ja?lkeen ja?iva?t ela?kkeelle. Heista? oli tullut parhaita ysta?va?tta?ria?.
Joskus seitsema?nkymmenta?luvun taitteessa lasten kasvettua va?ha?n isommiksi he olivat ottaneet tavakseen menna? torstaisin to?iden ja?lkeen kahville to?o?lo?la?iseen kahvilaan. Ta?ma? perinne oli ka?ynyt entista? ta?rkea?mma?ksi siina? vaiheessa, kun rouvat olivat siirtyneet ela?kepa?ivia? vietta?ma?a?n.
Tyo?ela?ma? ei ole sita?, mita? se joskus oli. Moni asia on siina? ma?a?rin peruuttamattomasti muuttunut, etta? menneita? aikoja on turha haikailla takaisin. Eika? muutos suinkaan aina ole vienyt asioita huonompaan suuntaan. Useimmiten pa?invastoin.
Ta?ma? ei kuitenkaan tarkoita sita?, ettei jonkinlainen korjausliike ja suunnanmuutos olisi tyo?ela?ma?ssa? tarpeen. Kehitys on monessa suhteessa johtanut ojasta allikkoon. Ta?sta? todistaa niiden ihmisten ma?a?ra?, jotka uupuvat tyo?ssa?a?n, ela?ko?ityva?t ennen aikojaan tai itsensa? loppuun poltettuaan vaihtavat kesken kaiken uraa ja opiskelevat kokonaan uuden ammatin.
Olennainen kysymys kuuluu, onko tyo? ihmista? vai ihminen tyo?ta? varten.
Periaatteen tasolla asiasta tuskin voidaan olla monta mielta?. Me ela?mme ihmisten maailmassa, jossa yksitta?isen ihmisen hyva?n pita?isi olla kaiken mitta ja pa?a?ma?a?ra?. Ta?ssa? maailmassa ihminen ja luonto ovat ainoita itsessa?a?n ta?rkeita?, kaikella muulla on vain pelkka? va?linearvo.
Ka?yta?nno?ssa? na?ytta?a? kuitenkin silta?, etta? tyo?ela?ma?ssa? ihmisesta? on tullut va?line. Tyo?ntekijo?iden ja heida?n perheidensa? hyvinvointia ei juuri ajatella siina? tilanteessa, kun voitto halutaan maksimoida keinolla milla? hyva?nsa?. Tehokkuuden kirista?minen a?a?rimmilleen ei ja?ta? ihmisille tilaa ja vapautta vaikuttaa omaan tyo?ho?nsa? ja tekemisen tahtiinsa. Muutokset seuraavat toisiaan kiihtyva?a?n tahtiin siita? huolimatta, etta? oppiminen ja pois oppiminen vieva?t aikaa ja ihmisen aivokapasiteetilla on omat ylitta?ma?tto?ma?t rajansa.
Laman ja?lkeen la?hdeta?a?n rakentamaan uutta nousua tilanteessa, jossa tyo?ika?isten ma?a?ra? Suomessa pienenee vuosi vuodelta ja jopa nuoret, vasta tyo?uransa aloittaneet tyo?ntekija?t osoittavat vakavia uupumisen merkkeja?. On selva?a?, etta? na?issa? oloissa vanhoista la?a?kkeista?, vyo?n kirista?misesta? ja hihojen ka?a?rimisesta?, ei ole apua.
Kesta?va?n ja vakaan kehityksen aikaan saaminen edellytta?a? ihmisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden nostamista tyo?n tekemisen ylimma?ksi tavoitteeksi. Ta?ma? merkitsee siirtymista? kvartaalikapitalismista ihmiskasvoiseen markkinatalouteen, tuottavuuden ja tehokkuuden ihannoinnista inhimilliset tekija?t huomioon ottavaan tyo?kulttuuriin.
Meida?n olisi saatava kokea olevamme tyo?ssa?mme riitta?va?n hyvia?, kelpaavamme omana itsena?mme. Meida?n pita?isi saada tuntea, etta? se, minka? me parhaamme yritta?ma?lla? mutta itsea?mme riista?ma?tta? ja omasta hyvinvoinnistamme tinkima?tta? voimme itsesta?mme antaa, on tarpeeksi.
Inhimillista? hyvinvointia ei pida? korottaa kaiken muun yla?puolelle ainoastaan sen vuoksi, etta? se on oikein, vaan koska se on myo?s ja?rkeva?a?. Hyvinvoiva ja terve ihminen tekee lopulta kuitenkin enemma?n ja parempaa kuin pahoinvoiva ja uupunut.
Antti Kylliäinen
Kirjailija ja pappi
