Suomessa käytiin pitkästä aikaa kansalaisia laajemmin kiinnostavat vaalit. Äänestysvilkkaus nousi hieman ja moni äänestäjä teki uusia ratkaisuja, sillä maahan saatiin neljäs suuri puolue perinteisten kolmen vanhan puolueen rinnalle. Kaikki muut puolueet paitsi perussuomalaiset menettivät kannatustaan, osa jopa huomattavasti. Ottamatta kantaa puoleen tai toiseen tämä on kuitenkin osoitus siitä, että äänestämällä kansa voi saada halutessaan muutoksia aikaan.
Meidän jäsenistämme kaksi meni läpi ja osa sai niin rohkaisevia tuloksia, että kannattaa varmasti yrittää vielä neljän vuoden päästä uudelleen. Onnittelut siis vaaleissa menestyneille.
Hallitusneuvotteluista tulee varmasti haastavat, mutta harvoin ne ovat muutakaan olleet. Toivottavasti vaalitulos saa jotain myönteistä aikaan palkansaajille, sillä liian kauan mentiin kolmella suurella puolueella, joita ei juuri tahtonut toisistaan erottaa. Politiikan teko oli irtaantunut tavallisen palkansaajan ongelmatilanteista jo niin kauas, että kansa halusi äänensä kuuluville, niin poikkeuksellinen vaalitulos oli. Suomen vaalitulos on herättänyt laajaa kiinnostusta EU:n sisällä ja nähtäväksi jää, miten taloudellisten ongelmien kanssa painivien maiden tukemiseen suhtaudutaan.
Nyt ovat viimeiset hetket myös lobata hallitusohjelmatavoitteita. Nähtäväksi jää, hoituuko tulevalla hallituspohjalla palkansaajien, joita suurin osa väestöstä on, asema parempaan vai huonompaa kuntoon. Työurien pidentyminen, järjestöjen kanneoikeus ja työllisyyden merkittävä paraneminen ovat kärkitavoitteitamme. On tarkkaan harkittava, mitä yritysten tukemisella voi saada aikaan. Kela-maksun poisto yrityksiltä ilman vastinetta on viime aikojen suurimpiä virheitä. Toivottavasti yhteisöveron kanssa ei toimita yhtä tökerösti. Palkansaajan kukkarolla ei voida loputtomasti käydä, sillä ostovoiman heikentyminen pysäyttää talouskasvun. Yritysten tukemisen on myös näyttävä työllistämisenä.
Lämmintä kevättä!