Yritykset kasvattivat innovaatiotoimintaa

12.4.2018

Yritykset ilmoittivat Tilastokeskukselle innovaatiotoiminnasta aiempaa yleisemmin vuosina 2014–2016. Innovaatiotoimintaa oli ollut 65 prosentilla tutkituista yrityksistä, kun aiemmissa tutkimuksissa vastaava osuus on ollut kymmenkunta prosenttiyksikköä vähemmän.

Innovointia ilmoitettiin tuoreimmassa kahden vuoden välein tehtävässä tutkimuksessa yleisemmin kuin aiemmin. Innovointi oli yleistynyt eri kokoluokan yrityksissä ja eri innovaatiotyypeissä.

Uusia tai olennaisesti aiemmasta parannettuja tuotteita toi markkinoille 43 prosenttia tutkituista yrityksistä, ja kaikkiaan tuotteisiin ja prosesseihin liittyvää innovaatiotoimintaa ilmoitti 58 prosenttia yrityksistä. Osuus nousi kymmenen prosenttiyksikköä edellisestä tutkimuksesta.

Innovaatiotoiminnan menot pysyivät vuonna 2016 edellistutkimusten tasolla eli noin kuudessa miljardissa eurossa. Menojen rakenteessa tapahtui kuitenkin muutos aiempaan verrattuna. Tutkimus- ja kehittämismenot vähenivät, ja innovaatioinvestoinnit ja tuotteiden markkinoille tuontiin tehdyt panostukset kasvoivat. Innovaatiomenoista 4,3 miljardia käytettiin teollisuuden yrityksissä ja 1,7 miljardia palvelualoilla.

Yleisimmin innovaatiotoimintaa haittaavaksi tekijäksi nousi tutkimuksessa osaavan henkilökunnan puuttuminen.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Suomi hyötyi Euroopan investointiohjelmasta

18.7.2018 Euroopan strategisten investointien rahasto Esir on tuonut Suomeen lähes kaksi miljardia euroa rahoitusta vuodesta 2015 lähtien. Suomi on hyötynyt Esir-rahoituksesta viidenneksi eniten EU:ssa bkt:hen suhteutettuna. Ohjelman ja siihen kuuluvan, komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen luotsaaman Euroopan strategisten investointien rahaston Esirin arvioidaan saavan liikkeelle 335 miljardin euron investoinnit EU:ssa. Tämä on enemmän kuin rahaston käynnistämisen yhteydessä vuonna 2015 asetettu alkuperäinen 315 miljardin euron tavoite.

Akava haluaa muuttaa työsuhteen määritelmää

17.7.2018 Akava esittää Suomi-Areenassa Porissa, että työelämän haasteisiin vastataan monimuotoisen työn strategialla. Muuttuvan työn on taattava riittävä toimeentulo, turva ja työssä jaksaminen läpi koko työuran riippumatta työn tekemisen muodosta. Palkansaajan ja yrittäjän asema määritellään Akavan ehdotuksessa uudelleen. Työsuhteen määritelmä laajennetaan niihin, jotka työskentelevät työsuhteenomaisesti toimeksiantajalle alisteisissa työnteon muodoissa.

Kansantalouden tuotanto kasvoi toukokuussa

13.7.2018 Kausitasoitettu tuotanto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa 0,7 prosenttia edelliskuukaudesta. Toukokuun työpäiväkorjattu tuotanto oli 3,4 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Huhtikuun työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan 2,6 prosenttia edellisvuoden huhtikuusta. Teollisuuden liikevaihto kasvoi Teollisuuden liikevaihto oli helmi-huhtikuussa 4,9 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaan myynti kasvoi 1,6 prosenttia ja vientiliikevaihto 7,3 prosenttia vuodentakaisesta.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

3/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 34.