Varkauden Andritzin väelle yt-tietoutta

7.5.2015

Lähes kolmenkymmenen ylemmän toimihenkilön joukko kokoontui Varkauteen kuuntelemaan ja keskustelemaan yhteistoiminnasta.

Varkauden Andritzilla pidetty tilaisuus oli osa YTN teknologiateollisuuden kevään kenttäkierrosta. Kenttäkierroksen aiheena on tänä vuonna pohtia, millaista on hyvä yhteistoiminta yrityksissä, mikä on yt-lain perimmäinen tarkoitus.

Noin kolmenkymmenen ylemmän toimihenkilön joukko oli ilahtunut siitä, että myös Andritzin HR-päällikkö Anja Hietaneva oli ottanut kutsun vastaan. YTN:n puolelta palaverin asiasisällöstä vastasi asiamies Ira Laitakari-Svärd.

Laitakari-Svärd kävi läpi lyhyesti yt-lain sisältöä ja antoi YTN:n puolelta vinkkejä yhteistoimintalain suomista mahdollisuuksista. Hietaneva puolestaan kertoi Andritzin yhteistoiminnan käytännöistä.

– Yt-menettely on paljon muutakin kuin vain työvoiman vähentämistä. Sieltä löytyy myös paljon positiivisia asioita, Laitakari-Svärd sanoi.

Toinen tilaisuus Kotkaan

Tilaisuuden jälkeen kuulijat olivat yksimielisiä siitä, että ajatellusta tunnista lähes kahteen tuntiin venynyt sessio oli hyödyllinen. Monelle esimerkiksi yt-lain sisältö ja tarkoitus valkenivat aivan uudella tavalla.

– Esiin tuli kokonaan uutta asia prosessista. Jatkossa sana yt ei ehkä pelota enää niin paljoa. On hyvä että asiat lähtevät liikkeelle ja kulkevat oikeaan suuntaan, yksi osallistujista kiteytti kokouksen annin.

Laitakari-Svärd oli ilahtunut siitä, että tilaisuus poiki uuden työkeikan.

– Vastaava tilaisuus pitää järjestää myös yhtiön Kotkan toimipisteellä. Tämä kertoo, että tällaiselle tilaisuudelle on tarvetta, hän sanoi.

Teksti ja kuva: Markku Kivelä

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 17.10.2017

Syyskuun alusta voimaan tullut ilmoitusvelvollisuus ehkäisee työn teettämistä ulkomaalaisella työvoimalla ja epäreiluilla työehdoilla.

Artikkelit 11.10.2017

Palkansaajat ja työantajat odottavat, että Euroopan unioni vaikuttaisi entistä enemmän talouteen ja työntekijöiden hyvinvointiin.

Artikkelit 22.9.2017

Okmetic valmistaa piikiekkoja, mihin ei ole Suomessa suoraan vastaavaa koulutusta. Siksi yritys kouluttaa työntekijänsä itse.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

6/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 44.