Työpaikkoja aukesi etenkin teollisuudessa

20.11.2017

Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 34 300, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi etenkin teollisuudessa.

Vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä avoimista työpaikoista 85 prosenttia eli 29 100 oli yksityisten yritysten omistamien toimipaikkojen tarjoamia. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli 82 prosenttia. Vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi toimipaikoissa, joissa oli vähintään kymmenen työntekijää.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi pääasiassa Pohjois- ja Itä-Suomen sekä Länsi-Suomen suuralueilla. Toimipaikan toimialan mukaan tarkasteltuna avoimet työpaikat lisääntyivät eniten toimialaryhmässä teollisuus, kaivostoiminta ja muu teollinen toiminta.

Kolmannella vuosineljänneksellä avoimista työpaikoista 36 prosenttia oli määräaikaisia, kun edellisen vuoden vastaavana ajankohtana osuus oli 30 prosenttia. Osa-aikaisten työpaikkojen osuus kaikista avoimista työpaikoista oli 18 prosenttia eli sama kuin vuoden takaisella neljänneksellä.

Avoimista työpaikoista 51 prosenttia oli työnantajan arvion mukaan vaikeasti täytettäviä, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 41 prosenttia. Vaikeasti täytettävinä pidettyjä työpaikkoja oli paljon esimerkiksi teollisuuden ja rakennusalan toimipaikoissa.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Yrittäjäksi ryhtyvä insinööri saa tukea

18.12.2017 Yrittäjäksi haluavien ja yrittäjänä toimivien insinöörien palvelut paranevat. Insinööriliitto on hyväksytty vuoden 2018 alusta Akateemiset yrittäjät AKY:n jäseneksi. Insinööriliiton jäsenet saavat AKY:n kautta yrittäjille suunnattuja palveluita ilman, että heidän tarvitsee enää liittyä Suomen Yrittäjiin. – Tahdomme toimia tasapuolisesti kaikkien insinöörien ja tekniikan alan ammattilaisten edunvalvontajärjestönä, perustelee Insinööriliiton järjestöjohtaja Tommi Grönholm.

Tuotanto notkahti, mutta vienti kasvoi

15.12.2017 Kausitasoitettu tuotanto laski Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 0,4 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattu tuotanto oli 2,6 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Syyskuun 2017 työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan hieman arvioitua vähemmän eli 3,4 prosenttia edellisvuoden syyskuusta. Työpäiväkorjattuna alkutuotanto nousi kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Jalostus nousi viisi ja palvelut vajaat kaksi prosenttia vuoden 2016 lokakuusta.

Vastavalmistuneiden insinöörien työllisyys ja alkupalkka paranivat

15.12.2017 Vastavalmistuneet insinöörit löytävät aikaisempaa helpommin töitä ja alkupalkat ovat samalla nousseet, kertoo Insinööriliiton uusin työmarkkinatutkimus. – Vastavalmistuneiden työllisyys koheni selvästi etenkin teollisuudessa, sanoo Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Jenni Larjomaa. Koko insinöörikunnan ansiot ovat noudatelleet yleistä linjaa, eli palkkakehitys on ollut niukkaa.

Insinööri–näköislehti Arkisto