Työllisyyden kasvu vahvistunee ensi vuonna

7.11.2017

Tuoreen työmarkkinaennusteen mukaan työllisyys kasvaa tänä vuonna noin 15 000 hengellä, kun edellisvuonna kasvu oli 11 000 henkeä. Ensi vuonna työllisyyden ennustetaan kasvavan noin 25 000 hengellä.

Työllisyysaste on ollut hitaassa kasvussa ja asettuu ennusteen mukaan tänä vuonna 69,3 prosenttiin. Ensi vuonna työllisyysasteen ennustetaan kohoavan 70,2 prosenttiin.

– Piristynyt talouskasvu vahvistaa työllisyyden kasvua. Lisäksi työllisyysastetta nostavat työikäisen väestön pieneneminen sekä toisaalta aktivoituminen työmarkkinoilla. Pitkän taantuman jälkeen entistä useampi siirtyy työvoiman ulkopuolelta työnhakijaksi, sanoo neuvotteleva virkamies Johanna Alatalo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.

Työllisyys on kääntymässä lievään nousuun teollisuudessa. Rakennusalalla on luvassa vahvaa kasvua, mutta työvoiman saatavuus saattaa muodostua rajoitteeksi. Palvelualalla työllisyyden kasvu on kokonaisuudessaan melko vaimeaa, mutta vaihtelee voimakkaasti eri palvelutoimialoilla.

Työttömyys ja työttömien työnhakijoiden määrä laskussa

Työttömien määrä ja työttömyysaste, joita mitataan Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa, ovat viime aikoina laskeneet odotettua hitaammin. Tämän vuoden työttömyysaste jää ennusteen mukaan 8,6 prosenttiin. Työttömyys alkaa kuitenkin laskea reippaammin ensi vuonna, jolloin työttömyysasteeksi ennustetaan 7,9 prosenttia.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastossa työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti. Työttömien työnhakijoiden määrä työnvälitystilastossa on laskenut nopeammin kuin työttömyyden ajalta työttömyysturvaetuuksia saaneiden määrä. Tämän ilmiön taustalla ovat työttömien haastattelut. Työnvälitystilasto on myös tarkentunut, kun tilastosta on poistunut henkilöitä, jotka eivät tosiasiassa ole työttömiä.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Työpaikkoja aukesi etenkin teollisuudessa

20.11.2017 Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 34 300, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi etenkin teollisuudessa. Vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä avoimista työpaikoista 85 prosenttia eli 29 100 oli yksityisten yritysten omistamien toimipaikkojen tarjoamia. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli 82 prosenttia. Vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi toimipaikoissa, joissa oli vähintään kymmenen työntekijää.

Kilpailukielto- ja salassapitosopimusten käyttöä selvitetään

16.11.2017 Työministeri Jari Lindström asettaa selvityshenkilö Jukka Ahtelan selvittämään työntekijöiden kilpailukielto- ja salassapitosopimusten käytäntöjä. Akava on nostanut esiin, että yleistyneet kilpailukieltosopimukset jäykistävät tarpeettomasti työmarkkinoita. Salassapitosopimusten ongelmana on erityisesti olematon lainsäädännöllinen perusta. Sopimuksia käytetään yleisesti rinnakkain. – Selvitystyö ehditään tekemään siten, että tämä hallitus ehtii vielä tekemään muutokset, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Insinööriopiskelijat vaativat motivaation mittaamista

15.11.2017 Insinööriopiskelijaliitto IOL näkee opiskelijavalintauudistuksessa potentiaalin katastrofille. Opiskelijavalinnassa pitää korostua tasavertaisuus ja motivaation mittaaminen.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

7/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 50.