Tiedosta tahtosi ja kulje kohti tavoitteitasi

8.10.2015

Epäonnistumisia on siedettävä ja niistä on hyvä oppia. Työhön liittyvät toiveet on hyvä sisäistää. Muun muassa näitä ajatuksia nousi esiin Women in Tech -tapahtuman paneelikeskustelussa.  

– Stereotypioita vastaan on vielä taisteltava ja nätit tytöt voivat olla myös vahvoja, kiteytti keskustelussa Kirsti Lonka, joka työskentelee Helsingin yliopistossa kasvatuspsykologian professorina.

Kouluissa ja perheissä on hyvä pohtia ja kiinnittää huomiota siihen, millaisia roolimalleja tytöille ja pojille tarjotaan. Lonkan mielestä ei ole vain tyttöjen tai poikien taitoja tai kiinnostuksen kohteita, vaan molemmat sukupuolet voivat oppia esimerkiksi tiedetaitoja.  Esimerkiksi Itä-Aasiassa ajatellaan, että kuka tahansa voi olla insinööri.

KoppiCatchin hallituksen puheenjohtaja Inka Meron mukaan tytöille on tärkeä opettaa, että heidän ei tarvitse mahtua mihinkään valmiiksi asetettuun muottiin, vaan he voivat olla juuri sellaisia kuin haluavat. Lasten itseluottamuksen tukeminen on tärkeää, koska sitä tarvitaan elämän eri vaiheissa, kuten työnhaussa. Tyttöjä on hyvä kannustaa tekemän myös vaikeita kysymyksiä.

– Ihmisen on tärkeä tiedostaa, mitä hän haluaa tehdä ja pyrkiä kohti omia tavoitteita, painotti Normetin hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell.

Hän muistutti, että työelämässä on siedettävä epäonnistumisia ja niistä on hyvä ottaa opiksi. Epäonnistumisiin ei kuitenkaan pidä jäädä piehtaroimaan, vaan ne on selätettävä ja jatkettava eteenpäin.

Lonka totesi, että ihmisen rohkeus kasvaa sellaisessa turvallisessa ympäristössä, jossa voi myös epäonnistua.

Ainutlaatuinen ihminen

Keskustelua kommentoinut Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Anssi Vanjoki kannusti hakemaan töitä myös pienistä yrityksistä, silla ajat ovat muuttuneet ja uusia työpaikkoja syntyy juuri siellä. Hän korosti ihmisen ainutlaatuisuutta.

– Ihmisen on hyvä kokeilla erilaisia asioita, oppia virheistä sekä tehdä sellaista työtä, josta nauttii, Vanjoki sanoi.

Sydän ei ole korvattavissa

Teknologian inhimillistämisen workshopia vetänyt Kone Oyj:n muotoilujohtaja Anne Stenros muistutti, että naiset sanovat mahdollisuuksille kyllä ja jatkavat sitten usein sanalla mutta, kun heidän pitää oppia sanomaan kyllä – ja.

Stenros kertoi, että Walt Disney oli yllättäen pioneeri käyttäjäkokemuksen suunnittelussa. Stenros kannusti workshopin osallistujia suunnittelemaan kuin Disney: Tarjoa asiakkaalle erityinen elämys ja useita vaihtoehtoja, korjaa välittömästi asiat, jotka eivät toimi, ota riskejä, palkkaa fiksuja ihmisiä ja ole innovatiivinen.

Stenrosin mukaan liike-elämä ei ole enää tulevaisuudessa joko B2B tai B2C -toimintaa vaan H2H (human-to-human).

Tällä hetkellä puhutaan paljon siitä, että robotit korvaavat ihmistyövoimaa, Stenrosin mielestä ne eivät kuitenkaan pysty korvaamaan ihmisen inhimillisiä ulottuvuuksia. 

– Kukaan ei pysty korvaamaan työntekijää, joka ajattelee sydämellään. Ne yritykset jotka ymmärtävät inhimillisen pääoman merkityksen, pärjäävät myös tulevaisuudessa.

Teksti: Päivi-Maria Isokääntä, Insinööriliitto
Kuvat: Päivi-Maria Isokääntä ja Aku Karjalainen

Korjaus: Tekstiin on tehty korjaus 9.10. Kirsti Lonkan kommenttista korvattiin sana yleistäminen stereotypialla.

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 17.10.2017

Syyskuun alusta voimaan tullut ilmoitusvelvollisuus ehkäisee työn teettämistä ulkomaalaisella työvoimalla ja epäreiluilla työehdoilla.

Artikkelit 11.10.2017

Palkansaajat ja työantajat odottavat, että Euroopan unioni vaikuttaisi entistä enemmän talouteen ja työntekijöiden hyvinvointiin.

Artikkelit 22.9.2017

Okmetic valmistaa piikiekkoja, mihin ei ole Suomessa suoraan vastaavaa koulutusta. Siksi yritys kouluttaa työntekijänsä itse.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

6/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 44.