Insinööri-lehti

Yhdessä voi luvata helpommin

Uusi vuosi, uudet kujeet: Aika usein kuultu letkautus näin tammikuun alkupuolella, Hämeessä ehkä vielä helmikuussakin.

Mitä sitten ovat ne uudet kujeet? Kujeillahan tarkoitetaan jotakin, mikä ei välttämättä ole kaikin osin sallittu tai sovelias teko. Kuje voi olla kyseenalainen varsinkin, jos se kohdistuu johonkin toiseen henkilöön. Sallimattomuudestaan huolimatta kuje on kuitenkin aina humoristinen.

Kun huumori on vaikea laji ja ihmiset tuntuvat olevan yhä enenevässä määrin tosikkoja, olisiko sittenkin parempi pidättäytyä uudenvuodenlupauksissa. Ne ovat siinä mielessä kujeita turvallisempia, että harva ulkopuolinen kärsii niiden tekemisestä tai rikkomisesta.

Näin jo uuden vuoden puolella on turha antaa enää tälle vuodelle ehdotuksia hyvistä lupauksista. Sen sijaan voin kertoa, mitä jäi lupaamatta. Se on minulle helppo nakki. En nimittäin luvannut yhtään mitään.

Toki olisin voinut luvata yhtä, jos toistakin, esimerkiksi lukea yhden kirjan kuukaudessa. Teen sen joka tapauksessa, lukumiehiä kun olen.

Ehkä olisin voinut luvata myös pienentää hiilijalanjälkeäni. Tässä asiassa teen jo nyt saumatonta muttei kitkatonta yhteistyötä VR:n kanssa. Helppoa se ei aina ole.

Vaikea ei olisi ollut luvata lisätä liikuntaa vuoden mittaan. Kymmenen etunojapunnerrusta viikossa on jo kymmenkertainen lisäys nykyiseen.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Uudenvuodenlupaus on helppo tehdä, mutta entä pitää? Yksin itselle tehdystä lupauksesta on turhankin helppo luopua. Ei siinä ole sanktiota. Omatunto vain kolkuttelee tovin, mutta siltäkin kipeytyvät ajan myötä rystyset ja se lakkaa metelöimästä. Ja elämä jatkuu kohti uusia lupauksia.

Työelämässä suurin lupaus lienee työnantajan kanssa solmittu suhde, työsopimus. Siinä luvataan yhtä ja toista sekä sitoudutaan oikein muutaman lain nojalla tekemään työtä hyvin ja tunnollisesti. Rehellinenkin luvataan olla. Kovia lupauksia.

Joskus saatetaan mennä lupaamaan liikoja, ehkä jopa tietämättään. Luvataan tehdä jotain, johon ei omat rahkeet riitäkään. Tästä johtuen lupaus on kukaties petettävä, vaikkei haluaisikaan.

Sanktiokin saattaa tulla, jos rike sen arvoiseksi lasketaan. Työsopimusta tehdessä kannattaa olla tarkkana, ettei moista tahatonta – tai miksei tahallistakin – epäkohtaa sopimukseen livahda. Ja jos on epävarma, sopimuksen voi tarkistuttaa omassa ammattiliitossa.

Onneksi työsopimuksissa on pääsääntöisesti mainittu työehtosopimus, jota työsuhteessa noudatetaan. Näin ollen annetun lupauksen pitäminen – toisin kuin uudenvuodenlupausten kohdalla – on sen ja työpaikalle valitun luottamushenkilön avulla paljon helpompaa kuin ihan yksikseen.

Toki työntekijä itse vaikuttaa eniten omiin tekemisiinsä, mutta työehtosopimukset ja niihin nivottu luottamushenkilöjärjestelmä antavat hyvän selkänojan turvalliseen työsopimuksen solmimiseen. Siitä se lähtee, yrityksen ja työntekijäin välinen yhteistoiminnan tekeminen.

Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija