Tasa-arvo syntyy tekemällä

26.4.2017

Tasa-arvolla on Suomessa pitkät perinteet. Tasa-arvo sukupuolten välillä on monelle meistä niin itsestään selvää, että emme edes ajattele asiaa. Esimerkiksi naisten äänioikeus ja vaalikelpoisuus ovat jo vanhempia instituutioita kuin 100-vuotias Suomi.

Voisi olettaa, että tasa-arvo toteutuu jo kaikilla elämänalueilla: työelämässä, koulutuksessa ja perhe-elämässä. Insinöörinaisia – joita muuten on 15 prosenttia ammattikunnasta – näkee enenemässä määrin vastuullisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä. Suomi on tasa-arvoinen maa ja kaikilla on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta, eikö niin?

Henkilö, joka pystyy vilpittömästi vastaamaan kyllä edellä mainittuihin väitteisiin, ei varmaan koskaan ole kuullut työpaikalleen perhevapaalta palaavasta naisesta, joka heti ensimmäisenä työpäivänä kutsutaan yt-neuvotteluihin. Tai isästä, jolle pomo ilmoittaa, että ”ei ole takaisin tulemista”, jos mies jää puolen vuoden hoitovapaalle kotiin hoitamaan lastaan.

Insinööriliiton työsuhdeneuvonnassa törmää valitettavan usein tällaisiin ikäviin tarinoihin elävästä elämästä. Moni lukijoista varmaan miettii, että kyllähän sellaista valitettavasti tapahtuu, mutta mitä minä voin asialle tehdä.

Asialle kyllä voi tehdä paljon ja vielä hyvin pienillä teoilla. Kyse on loppujen lopuksi asian tiedostamisesta ja tasa-arvon nostamisesta näkyvästi esille omassa vaikutuspiirissään.

Liikkeelle voi lähteä selvittämällä itsellesi oman työpaikkasi tasa-arvotilanne. Miten toimet naisten ja miesten tasa-arvon parantamiseksi näkyvät työpaikallasi? Kohdellaanko kaikkia tiimin jäseniä tasa-arvoisesti ja onko kaikilla sukupuolesta riippumatta samat mahdollisuudet edetä urallansa?

Jos työpaikallasi on vähintään 30 työntekijää, lain mukaan työpaikalla pitäisi olla tasa-arvosuunnitelma. Sen pitäisi sisältää muun muassa kartoitus palkoista ja palkkaeroista.

Hanki suunnitelma käsiisi ja perehdy oman työpaikkasi tasa-arvo tavoitteisiin. Selvitä, mikä on sukupuolijakauma eri työtehtävien välillä ja onko työpaikalla sukupuolten välisiä palkkaeroja. Tutki, mitä toimintaohjeita työnantaja esittää tasa-arvon parantamiseksi.

Halutessasi voit myös tutustua tasa-arvoa koskeviin lakipykäliin. Ne ovat hyvin johdonmukaisia ja selkeitä. Perustuslaki kieltää syrjinnän ja velvoittaa edistämään sukupuolten tasa-arvoa työelämässä, erityisesti palkkauksessa ja muissa palvelussuhteen ehdoissa. Tasa-arvolaista löytyy tarkemmat säännökset sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä ja sukupuolisyrjinnän kielloista.

Jos sinulle tulee mieleen jokin uusi konkreettinen teko tasa-arvon edistämiseksi, kerro se luottamusmiehelle, työsuojeluvaltuutetulle ja/tai työnantajalle. Aidosti tasa-arvoisen työpaikan kehittäminen on jokaisen työnantajan, esimiehen, henkilöstöedustajan ja työntekijän asia.

Lopuksi muista vielä, että tasa-arvo ei ole tasapäistämistä. Tasa-arvo tarkoittaa, että kaikille sukupuolesta riippumatta taataan lähtökohtaisesti samat mahdollisuudet. Tämä voi tarkoittaa, että työpaikalla tehdään väliaikaisia, suunnitelmiin perustuvia erityistoimia tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi.

Tasa-arvo ei ole oikeus, joka toteutuu vain kirjaamalla periaatteita erilaisiin papereihin, kuten toimintasuunnitelmiin. Tasa-arvo on ennen kaikkea tekoja. Sukupuolten tasa-arvoa on vain pakko edistää pienillä ja vähän suuremmillakin teoilla.

Malou Blomqvist
Insinööriliiton työsuhdelakimies

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 17.10.2017

Syyskuun alusta voimaan tullut ilmoitusvelvollisuus ehkäisee työn teettämistä ulkomaalaisella työvoimalla ja epäreiluilla työehdoilla.

Artikkelit 11.10.2017

Palkansaajat ja työantajat odottavat, että Euroopan unioni vaikuttaisi entistä enemmän talouteen ja työntekijöiden hyvinvointiin.

Artikkelit 22.9.2017

Okmetic valmistaa piikiekkoja, mihin ei ole Suomessa suoraan vastaavaa koulutusta. Siksi yritys kouluttaa työntekijänsä itse.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

6/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 44.