Taitava alainen

3.1.2018

Alaistaidoilla tarkoitetaan työntekijän kykyjä ja taitoja toimia työyhteisössä.

Jotkut vierastavat alainen-sanaa, koska heidän mielestään se viittaa alamaisuuteen. Kun puhutaan alaistaidoista, sana alainen kuitenkin tarkoittaa esimiehen vastaparia, työntekijää, joka työskentelee toisen määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Merkitykseltään ”alaistaidot” on suppeampi kuin ”työyhteisötaidot”, mutta enemmän kuin ”käyttäytyminen”.

Alaistaitojen perusta ovat luottamus, sitoutuminen ja motivaatio. Alaistaito on vastuullista vaikuttamista työntekijän roolissa. Se ei niinkään liity työn muodollisiin vaatimuksiin, vaan enemmän työntekijän asenteisiin työtä, työyhteisöä ja esimiestään kohtaan.

Taitava alainen keskittyy olennaiseen eikä valita pienistä. Hän kehittää omaa toimintaansa eikä etsi kehitettävää vain muiden toiminnassa. Hän on kiinnostunut organisaation kehittämisestä ja suhtautuu avoimin mielin muutoksiin.

Taitava alainen toimii työyhteisön parhaan edun mukaisesti. Hän on sitoutunut ja antaa energiaa ja osaamistaan työyhteisön käyttöön. Alaistaitoihin kuuluu myös tarpeettomien konfliktien välttäminen ja oman mielipiteen rakentava ilmaiseminen. Taitava alainen ymmärtää esimiehen roolin ja yrittää katsoa asioita myös hänen näkökulmastaan.

Hyvät alaistaidot ovat hyvin pitkälti samoja ominaisuuksia kuin hyvät esimiestaidot. Hyvä alainen kohtelee työkavereitaan tasapuolisesti. Hän ymmärtää ja sietää erilaisuutta, pitää kiinni sovitusta ja auttaa.

Yleensä myös esimies on jonkun alainen, joten hänkin tarvitsee alaistaitoja. Esimiehen roolissa hyvät alaistaidot usein vielä korostuvat. Esimiehellä on esimiehen velvoitteet alaspäin ja alaistaitovelvoitteet ylöspäin.

Alaistaidot ovat työn tekemisen perusosaamiseen, asenteeseen ja itsetuntemukseen liittyviä asioita, joita voi ja kannattaa kehittää.

Oman työn tekeminen hyvin on alaistaitojen minimivaatimus. Jotta työnsä voisi tehdä hyvin, täytyy ensin tunnistaa, mitä ja kenelle työssä tuotetaan. Työntekijän tulee olla kiinnostunut yrityksestä ja työyhteisöstä. Hänen tulee ymmärtää, mistä organisaation niin sanottu lisäarvo tulee. Lisäksi työntekijän on hyvä olla kiinnostunut siitä, mihin suuntaan organisaatio on menossa.

Mikä on yrityksen strategia? Miksi yritys on olemassa? Organisaation arvot on hyvä tuntea ja erityisesti se, mitä arvot merkitsevät käytännössä. Kun henkilö sisäistää organisaation toiminta-ajatuksen ja sitoutuu yhteisiin arvoihin, hän voi yltää epätavallisiin suorituksiin.

Hyviin alaistaitoihin liittyy olennaisesti kyky antaa ja vastaanottaa palautetta. Palautteen saaminen on kehittymisen ja oppimisen edellytys.

Hyvän kolmen A:n alaisen ominaisuudet ovat: ammattitaitoinen, auttavainen ja aloitteellinen. Asian voi sanoa lyhemmin: Tärkeintä on, että asenne on kohdallaan.

Minna Anttonen
Insinööriliiton asiamies

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 14.12.2018

Korkeasti koulutetut kärsivät huonosta sisäilmasta työpaikoilla. Toimistot ovat kuitenkin paremmassa kunnossa kuin kodit.

Artikkelit 10.12.2018

Suomalaisen koulutusjärjestelmän uudistamiseksi kannattaa perustaa pitkäaikainen komitea, esittävät professori Tommi Hoikkala ja dosentti Tomi Kiilakoski.

Artikkelit 5.12.2018

Ohjelmistoinsinööri tekee töitä palkansaajana, kehittää vapaa-ajalla yrityksensä palvelua ja yrittää omistaa aikaa myös perheelleen.

Insinööri–näköislehti Arkisto