Pikkukaupungissa toimii huippunopea verkko

8.1.2018

Ylivieskaa voisi luulla vähäliikenteiseksi, mutta tietoa kulkee ilmassa poikkeuksellisen paljon. Pohjalaiskaupungissa kerrotaan olevan testikäytössä maan nopein tietoliikenneverkko.

Neljän neliökilometrin alueella kaupungin keskustassa toimii testiverkko, jota kehitetään asteittain viidennen sukupolven verkoksi. Tarkkaa nopeutta ylläpitäjänä toimiva Centria-ammattikorkeakoulu ei paljasta.

– Me demoamme tulevaisuuden teknologioita, joten niiden nopeuksia ei ole julkistettu, perustelee tutkimus- ja kehityspäällikkö Marjo Heikkilä.

Centrian hallinnoima verkko on avoinna yhteistyökumppaneiden kokeiluille. Ne voivat kehittää nopeaan verkkoon uusia tuotteita ja testata niiden toimivuutta.

Kestää äärioloissa

Verkon peittoalue on rakennettu makrosolutukiasemien avulla. Lisäksi verkossa on piensoluja, joiden avulla saadaan parempi kuuluvuus sisätiloihin. Pääosin verkko toimii 2,3 ja 3,5 gigahertsin taajuuksilla. Verkkoa käytetään useassa erillisessä hankkeessa.

Cornet-hankkeessa kehitetään kaupallista verkkoa siten, että sitä voitaisiin hyödyntää kriittisen liikenteen siirtoon viranomaistarkoituksessa. Viestiliikenteen pitää toimia luotettavasti, ja viiveiden pitää pysyä lyhyinä. Verkon tulee peittää alue tasaisesti ja toimia äärioloissa. Tiedon tulee kulkea sujuvasti liikkuvasta autosta, kuten ambulanssista. Tärkeimpien viestien täytyy päästä aina läpi.

5GTN+-hankkeessa kehitetään ja tutkitaan tulevaisuuden digitaalisia palveluita. Hankkeessa on tavoitteena kehittää 5g-verkko erilaisten toimijoiden, kuten esimerkiksi terveydenhuollon, teollisuuden, media- ja viihdealan sekä pelastus- ja turvallisuusalan käyttöön.

Image 5g -hankkeessa tutkitaan miehittämättömien ilma-alusten käyttöä 3d-mittauksessa ja -mallinnuksessa. Testattavat sovellukset on tarkoitettu esimerkiksi teollisuuden käyttöön.

Valmistui ensimmäisenä

Suomessa nopeita testiverkkoja on neljä, ja ne voidaan yhdistää toisiinsa valtakunnalliseksi testiympäristöksi. Ensimmäinen verkoista rakennettiin lähes kymmenen vuotta sitten nimenomaan Ylivieskaan.

– Ylivieska on pieni kaupunki, joten sinne on ollut helpompi saada taajuuslupia, Heikkilä selittää.

Erilaiset 5g-hankkeet työllistävät Centrialla noin kymmenen henkeä. Yhteistyökumppaneiden kautta tekijöitä on enemmän.

Image 5g -hankkeessa ovat mukana Ilmatieteen laitos, Nokia, Pehutec, Pohjonen Group, Siipotec Oy ja Viestintävirasto. Cornetissa teollisuuskumppaneita ovat Keysight, Bittium, Fairspectrum, Elisa, Airbus ja Viestintävirasto. Tutkimuslaitoksista mukana hankkeessa Centrian lisäksi ovat myös VTT ja Oulun Yliopisto. 5GTN+-konsortiossa on mukana 25 kumppania.

Teksti: Janne Luotola, Insinööriliitto
Kuva: Marjut Koskela, Centria

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 12.6.2018

Äänekoski houkuttelee uusia yrityksiä Metsä Groupin biotuotetehtaan ympärille. Elokuussa toimintansa aloittanut biotuotetehdas tarjoaa ekosysteemin, josta myös muut hyötyvät.

Artikkelit 7.6.2018

Vuosilomalain kokonaisuudistus on tyssännyt aikapulaan. Työmarkkinajärjestöistä ja ministeriön virkamiehistä koostunut työryhmä päätyi jo keväällä toteamaan, ettei aika riitä.

Artikkelit 5.6.2018

Viime kesänä 85 prosenttia insinööriopiskelijoista oli kesätöissä, jotka olivat useimmiten kokopäiväisiä. Viidennes työskenteli kesän vuorotöissä.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

3/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 34.