Insinööri-lehti

Luottamusmiestä tarvitaan yhä useammin

Samaan aikaan kun yhteistoimintaneuvottelut yrityksissä lisääntyvät, on myös luottamushenkilöiden määrä niissä lisääntynyt. Tämä onkin luonnollista, sillä luottamusmiestä tarvitaan edustamaan yhteistoiminta-asioissa omaa henkilöstöryhmäänsä.

Jopa suurehkoissa yrityksissä on ylempien toimihenkilöiden ryhmältä puuttunut tämä etujen valvoja viime aikoihin asti. Kenties koko fi rman historiassa ei ole aikaisemmin jouduttu tilanteeseen, että väkeä joudutaan irtisanomaan tai panemaan pakkolomalle. Nyt on tilanne toinen!

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n luottamusmiesten ja varaluottamusmiesten määrä ylitti tuhannen rajan viime vuonna. Määrä on sen jälkeen jatkanut kasvuaan. Myös yritysyhdistysten määrä on samaan aikaan kasvanut. YTN suositteleekin, että työpaikoille, joilla on yli 30 ylempää toimihenkilöä, perustettaisiin yritysyhdistys.

Luottamusmiehellä on vaativa ja vastuullinen rooli työpaikallaan: he edustavat työpaikan ylempiä toimihenkilöitä kaikissa työsuhde- sekä yhteistoiminta-asioissa. Sen lisäksi he avustavat yksittäistä ylempää toimihenkilöä ongelmatilanteissa. Siksi on tärkeää, että heillä on työnantajan suomat riittävät mahdollisuudet tehtävän hoitamiseen. Koulutusta puolestaan saa YTN:n suosituilla luottamusmieskursseilla.

Lisäksi tiivistynyt yhteistyö muiden henkilöstöryhmien edustajien kanssa on tuonut työnkuvaan uutta ulottuvuutta. Henkilöstön edustajat joutuvat yhdessä miettimään muun muassa lomautusvaihtoehtoja, mahdollisia koulutusjaksoja ja yrityksen henkilöstöpolitiikan kehittämisen suuntaa.

Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena pitäisi viime kädessä olla yrityksen toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen. On tärkeää, että henkilöstösuunnitelmat ja koulutustavoitteet tuleviksi vuosiksi laaditaan yhdessä kaikkien henkilöstöryhmien edustajien kanssa.