Nokian irtisanottujen työllistämiseen saatiin miljoonarahoitus

18.5.2017

Euroopan globalisaatiorahasto myöntää Suomelle 2,6 miljoonaa euroa Nokiasta irtisanottujen tukemiseen. Rahoituksella on tarkoitus edistää yli 800 irtisanotun työllistymistä.

Euroopan parlamentti hyväksyi Suomen viime vuoden marraskuussa Euroopan globalisaatiorahastoon (EGR) jättämän hakemuksen eilen. Vaikka hyväksyntää jouduttiin odottamaan, irtisanottujen työllistämistä tukevat toimet aloitettiin heti irtisanomista jälkeen viime syksynä.

– Tuki on merkittävä, ja se mahdollistaa vahvat resurssit irtisanottujen koulutuksiin, valmennuksiin ja ohjaukseen, sanoo työministeri Jari Lindström (ps.).

Suomi on viime vuosina hakenut EGR-tukea erityisesti ict-alan irtisanomisiin, sillä ala on ollut pitkään kovassa globaalin kilpailun puristuksessa. Euroopan unionin toimielimet käsittelevät parhaillaan Suomen EGR-hakemusta Microsoftin irtisanottujen tukemiseksi.

– Suomalainen ict-osaaminen on edelleen maailman huippua. Ict-alalta irtisanottujen osaamista kannattaa hyödyntää myös aloilla ja alueilla, joissa osaajia juuri nyt kaivataan, esimerkiksi Lounais-Suomen meri- ja autoteollisuudessa, kannustaa ministeri Lindström.

Suomi aikoo jättää EGR-hakemuksen myös Anttilasta ja Stockmannilta irtisanottujen tukemiseksi. Rahoituksella tuettaisiin yli 1 600 kaupan alalta irtisanottua työntekijää. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomi hakee tukea vähittäiskaupan alalta irtisanottujen tueksi.

EGR-tuessa EU:n rahoitusosuus on 60 prosenttia ja kansallinen osuus 40 prosenttia. Rahastosta myönnetään suurissa rakennemuutostilanteissa tukea aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Työntekijät tylsistyvät haasteiden puutteeseen

21.9.2017 Korkeasti koulutetut työntekijät voivat tylsistyä työssään, jos he eivät pääse käyttämään kykyjään. Työterveyslaitoksen tutkija Lotta Harju tutki väitöskirjassaan suomalaisten valkokaulustyöntekijöiden tylsistymistä työelämässä sekä sen yhteyttä muun muassa työhyvinvointiin. Tylsistyminen ei rajoitu vain tietyntyyppisiin töihin vaan uhkaa työntekijöitä alasta riippumatta. Tylsistyminen haittaa sekä yksilöä että koko organisaatiota. Työhyvinvointi heikkenee, ja halu vaihtaa työpaikkaa kasvaa.

Päivärahan saajien määrä kasvoi hiukan

21.9.2017 IAET-kassan ansiopäivärahan saajien määrä nousi hiukan heinäkuusta, kuten aiempinakin vuosina. Ansiopäivärahaa sai elokuussa 7 477 henkilöä. Saajien määrä nousi 5,2 prosenttia kesäajasta. Kassan jäsenistön työttömyysaste oli elokuussa 3,9 prosenttia. Uusien työttömien määrä nousi hiukan heinäkuusta mutta oli edelleen selvästi viime vuoden keskiarvoa alempana. Ensimmäistä kertaa tai pidemmän tauon jälkeen päivärahaa IAET-kassasta hakeneita henkilöitä oli elokuussa 665, mikä on 8,5 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa.

Hallitus esittää kannusteita yrittäjyyteen ja liikkuvuuteen

19.9.2017 Maan hallitus esittää eduskunnalle työttömyysturvalain muuttamista siten, että työtön voisi aloittaa yritystoiminnan ja saada työttömyysetuutta neljältä kuukaudelta yritystoiminnan estämättä. – Työttömyysturvajärjestelmän pitää tukea työttömän mahdollisuuksia työllistyä joko työsuhteessa tai yrittäjänä, työministeri Jari Lindström sanoo.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

5/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 39.