Neuvottelupäivät tuottivat tukun kehitysideoita

30.5.2017

Insinööriopiskelijaliiton Järjestöjohdon neuvottelupäivät järjestettiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna Sipoossa. Lähes jokaisesta paikallisyhdistyksestä saapui osallistujia ideoimaan ja kehittämään liiton toimintaa. Viikonloppu kului mielenkiintoisten keskustelujen ja tärkeiden aiheiden parissa.

– Osallistujat olivat aktiivisesti mukana ja saimme paljon kehitysideoita käytyjen keskustelujen pohjalta. Muutenkin viikonlopun tunnelmasta pystyi aistimaan vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen ja halun vaikuttaa, IOL:n varapuheenjohtaja Teemu Karttunen kertoi tyytyväisenä ennen kotiin lähtöä. 

Viikonloppu käyntiin koulutuspolitiikalla

Koulutukseen liittyvät asiat olivat luonnollisesti isossa roolissa tapahtuman keskusteluissa. Työskentely tapahtui pääasiassa pienryhmissä ja ilmapiiri oli rento.

IOL:n hallituksen koulutuspoliittisten vastaavien valmistelemassa osiossa käsiteltiin opintojen sisältöjä ja erilaisia oppimisympäristöjä. Lisäksi keskusteltiin muun muassa työharjoittelun ja projektien merkityksestä opiskelun aikana sekä elinikäisen oppimisen tärkeydestä. Mukana oli myös villit visiot -osio, jossa osallistujat pääsivät pallottelemaan ajatuksia täysin vapaasti.

– Paras workshop oli kopo-osuuden villit visiot. Meidän ryhmämme keskusteli paljon muun muassa VR- ja AR-teknologioiden hyödyntämisestä opetuksessa, Mikkelin Insinööriopiskelijoiden puheenjohtaja Jani Kakkonen kertoi. 

Insinööriys isossa roolissa

Ammattikuvasta ja -identiteetistä vastaava hallituksen jäsen Matti Remes oli valmistellut toisen viikonlopun pääteemoja käsittelevän osion.

Keskustelua käytiin yhteisöllisyyden luomisesta ja sen tärkeydestä sekä insinööritunnuksista. Ryhmät pääsivät myös rankkaamaan liiton jäsenpalveluja ja -etuja tärkeysjärjestykseen. Lisäksi pohdittiin miten opiskelijat näkevät liiton ja mitä siihen kuuluminen heille merkitsee.

Näiden suurempien kokonaisuuksien lisäksi sunnuntaina vaihdettiin vielä ajatuksia yhteyshenkilötoiminnasta, jäsenpidosta sekä viestinnästä.

Hyviä käytäntöjä ei pimitetä

Osallistujaporukka oli tiivis ja tärkeiden sekä vakavienkin asioiden pohtimisesta huolimatta naurua ja hyvää fiilistä riitti koko viikonlopun ajan. Uusien ideoiden lisäksi osallistujat jakoivat keskenään myös vanhoja, hyväksi havaittuja käytäntöjä.

– Viikonloppu on ollut kokonaisuudessaan todella hyvä. Ihmiset on parhaita ja keskustelua on riittänyt. Rennosta ideoinnista on jäänyt itsellekin paljon käteen ja saan näistä varmasti paljon irti myös paikallisella tasolla, Lahden Insinööriopiskelijoiden puheenjohtaja Markus Paakkunainen iloitsi.

 

Teksti ja kuvat: Emma Ruotsalainen

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 14.12.2017

Suomessa kehitetty lohkoketjusovellus seuraa tavaraliikennettä Muugan satamassa Virossa. Sovellus tuo ajantasaista tietoa konttien liikkeestä ja tehostaa kuljetuksia.

Artikkelit 8.12.2017

Monipuolisessa seminaarissa pohdittiin ylempien toimihenkilöiden työelämää eri näkökulmista. Alustajina oli muun muassa tutkijoita, virkamiehiä ja yritysten edustajia.

Artikkelit 5.12.2017

Pelialalle syntyi uusi edunvalvoja, kun patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi tänään Peliala ry:n yhdistysrekisteriin.

Insinööri–näköislehti Arkisto