Muuttuva työelämä ravistelee energia-alaa

18.4.2016

Esimiestyö, työssä matkustaminen ja työelämän muutostrendit olivat esillä Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n ja Energiateollisuus ET:n yhteisessä koulutustilaisuudessa.

Digitalisaatio, robotiikka ja globalisaatio muuttavat korkeasti koulutettujen työtä. Nopeasta työelämän muutoksesta huolimatta energia-alan yritykset tarvitsevat jatkossakin asiantuntijaosaamista. Tätä viestiä toivat esiin useat koulutustilaisuudessa puhuneet asiantuntijat.

Teknologiateollisuus ry:n johtavan asiantuntijan Juha Saarnion mukaan isoa osaa sellaisista ammateista, joissa jälkikasvumme työskentelee tulevaisuudessa, ei ole vielä keksitty. Muutosvauhti työelämässä on kiihtynyt ja työntekijöiltä vaaditaan työssä oppimisen lisäksi usein myös uudelleen kouluttamista.

Saarnio muistutti, että digitalisaatio on muuttanut työn hakemista. Työntekijöitä ja työpaikkoja etsitään yhä useammin sosiaalisen median kautta.Hänen mielestä työelämään muutoksesta kertoo myös se, että freelancereiden määrä on kasvanut eri toimialoilla.

– Digitaalisuus mahdollistaa virtuaalisten työntekijöiden palkkaamisen mistä päin maailmaa tahansa. Etäisyys ei ole enää este.

Robotti ei korvaa insinööriä

Saarnio puhui myös robotisaation vaikutuksista suomalaiseen työelämään. Varsinkin tehtaissa monet toiminnot on jo automatisoitu. 

– Vaikka robotit pystyvät tekemään tehokkaasti monia tuotannollisia töitä, ne eivät silti korvaa täysin ihmistyövoimaa.  Erityisosaamista vaativissa tehtävissä tarvitaan asiantuntijoita.

Saarnio muistutti, että samalla kun monet työtehtävät katoavat tai automatisoituvat, uusia syntyy jatkuvasti.

YTN:n energia-alan tutkija Jenni Larjomaa arvioi, että insinöörien osaamista tarvitaan tulevaisuudessakin. Hänen mielestä robotit eivät korvaa insinöörejä vaan mahdollistavat resurssien vapauttamisen haasteellisimpiin tehtäviin. 

– Luovaa työtä, eritysasiantuntijuutta ja ihmissuhdetaitoja vaativissa tehtävissä tarvitaan ihmisiä eikä robotteja.

Larjomaan mukaan muuttuvassa työelämässä tarvitaan muun muassa verkostoitumiskykyä ja sosiaalisia taitoja. Näitä taitoja omaavat ihmiset eivätkä robotit.

Ydinosaajille on tarvetta

Energiateollisuus ET:n johtajan Kari Laaksosen mukaan suurimmat alan työvoimaskenaarioihin vaikuttavat muutosvoimat tulevat toimialan ulkopuolelta.

Energiateollisuuden työmarkkinat 2025 skenaarion mukaan henkilöstön määrä alan yrityksissä vähenee tulevaisuudessa.  Vain ydinosaajat ovat energia-alan yritysten palkkalistoille ja freelancereiden määrä kasvaa. Yritykset tarvitsevat jatkossa muun muassa vahvan tekniikan insinööriosaamisen lisäksi tietoturva-asiantuntijoita.

Laaksonen muistutti, että energiayhtiöt tarvitsevat Pelle Pelottoman kaltaisia kehittäjiä, joiden roolina on soveltaa ja kaupallistaa muualla tehtyjä innovaatioita energiakontekstiin. 

Työmatkustaminen kuormittaa

Koulutustilaisuuden esityksissä nousi esiin työmatkustamisesta aiheutuvat kuormitustekijät ja niiden vähentäminen. Larjomaa kertoi, että YTN:n datan mukaan energia-alalla työskentelevistä ylemmistä toimihenkilöistä peräti 88 prosenttia matkusti työssään viime vuonna.  Vaikka työmatkapäivien määrä oli hieman vähentynyt aiemmista vuosista, alalla työskentelevät ylemmät toimihenkilöt tekivät vuodessa keskimäärin 27 matkapäivää. Osalle kertyi jopa yli 50 työmatkapäivää.

Larjomaan mukaan paljon matkustavat ylemmät toimihenkilöt kokevat palautumisen ja pitkät työajat haasteelliseksi.  Aikaerorasitukset sekä työn ja muun elämän yhteensovittaminen tuovat myös omat vaikeutensa.

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Barbara Bergbom kertoi, että matkatyötä tekevien hyvinvoinnin tukemiseen on lukuisia eri keinoja. Esimerkkeinä hän mainitsi muun muassa matkatyöhön liittyvien kuormitustekijöiden vähentämisen sekä voimavaratekijöiden lisäämisen.

– Jos työntekijällä on esimerkiksi mahdollisuus vaikuttaa matkojensa ajankohtiin ja määrään, tämä tukee hyvinvointia.

Teksti ja kuvat: Päivi-Maria Isokääntä, Insinööriliitto

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 14.12.2017

Suomessa kehitetty lohkoketjusovellus seuraa tavaraliikennettä Muugan satamassa Virossa. Sovellus tuo ajantasaista tietoa konttien liikkeestä ja tehostaa kuljetuksia.

Artikkelit 8.12.2017

Monipuolisessa seminaarissa pohdittiin ylempien toimihenkilöiden työelämää eri näkökulmista. Alustajina oli muun muassa tutkijoita, virkamiehiä ja yritysten edustajia.

Artikkelit 5.12.2017

Pelialalle syntyi uusi edunvalvoja, kun patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi tänään Peliala ry:n yhdistysrekisteriin.

Insinööri–näköislehti Arkisto