Luottamuksen rakennusaineet

11.2.2015

Jokin aika sitten kokenut teollisuusmies oli aamu-televisiossa pohdiskelemassa, mihin on kadonnut luottamus työantajan ja työntekijöiden välillä. Yritys oli kokenut viime vuosina kasvavasta liikevaihdosta huolimatta voimakkaita kannattavuuden vaihteluita. Välillä tulos oli miljoonia, välillä muutamia tonneja.

Toimittaja ihmetteli, että miten tällaisessa heittelyssä henkilöstön nuppiluku pysyy samana, eikä irtisanomisia tullut. Perheyrittäjän näkemys oli, että hyvänä aikana kerrytetään puskuria, jotta selvitään huonon vuoden yli.

Hän uskoi uuden nousun tulevan ja silloin on tärkeää, että on osaava taistelutahtoinen porukka valmiina kerryttämään uutta kauppaa. Tässä yrityksessä kannattavuutta ei tarvinnut mitata kolmen kuukauden, vaan kolmen vuoden aikajänteellä.

Firmassa rakennettiin alussa luottamusta myös sillä, että omistaja näkyi työpaikalla. Pörssiyhtiössä tilanne on toinen, omistajaa ei näy tai sitä on vaikea edes paikallistaa. Perheyhtiössä omistaja tulee samalle tontille hommiin palkkatyöläisten kanssa, jolloin vahvistuu käsitys, että yhteistä etua tässä ollaan ajamassa ja tulevaisuutta rakentamassa. Selväähän se, sillä yrittäjän rahathan ne ovat kiinni firmassa.

Tämän perusteella voi väittää, että työpaikalla luottamuksen rakennusaineina ovat ainakin turvalliset työsuhteet pikavoittojen tilalla, omistajan läsnäolo ja kommunikointi sekä selkeä käsitys yhteisistä tavoitteista. Jos nämä laittaa kuntoon ja yrityksen perusta on muuten kunnossa, firma kyllä selviää isoistakin puhureista ja laskusuhdanteista kunnialla.

Tätä vasten on ollut erikoista lukea lehdistä Nordean jakamista noin 2,5 miljardin osingoista. Jaetun osingon määrä nousee 44 prosenttia samalla kun yhtiö vähentää työpaikkoja ja käy läpi säästökuuria.

Hämmästyttää myös jatkuva ja vuosia kestänyt palkkamaltin peräänkuuluttaminen, kun samaan aikaan monet yt-neuvotteluja käyneet firmat pyrkivät kasvattamaan hallitusten jäsenten palkkioita kymmenillä prosenteilla. Tällaisista yrityksistä tulee mieleen ainakin Fortum ja Neste.

Johdon ja hallituksen palkkiot ja palkitsemiset pitää kuulemma saada muun Euroopan tasolle, sitähän meille on vuosia toitotettu. Aivovienti ja pätevien hallitusvoimien puute kuulemma uhkaa.

Niinpä niin. Tällaisista puheistahan se työmotivaatio ja yritykseen sitoutuminen kasvaa. Niistä luottamuksen rakennusaineista vielä sen verran, että joillekin firmoille työntekijät tuntuvat olevan vain kuluerä. Sen huomaaminen ei luottamusta juuri herätä.

Tommi Grönholm
Insinööriliiton projektipäällikkö

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 15.6.2017

Tunnetko keksintöjen historiaa? Suvivisan kymmenen kysymystä ajoittuvat itsenäisyyden ajan eri vuosikymmenille. Vastaa kysymyksiin ja osallistu kilpailuun.

Artikkelit 14.6.2017

Lappeenrannassa kokeillaan teknologiaa, jolla uusiutuva sähkö voidaan muuttaa kiinteään muotoon. Koelaitoksen kehityksessä on ollut mukana muun muassa Metropolia.

Artikkelit 13.6.2017

Verkkokaupan kasvu ja itsepalvelukassojen yleistyminen luovat tilausta insinööriosaamiselle. Kaupan liitto kannustaa tuotekehitykseen, jotta tulevaisuuden järjestelmät tilattaisiin Suomesta.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

4/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 34.