Kilpailukieltosopimusta kannattaa harkita tarkkaan

8.8.2017

Yhä useampi työntekijä sopii kilpailukiellosta ottaessaan työpaikan vastaan. Kiellon ehdot kannattaa lukea tarkkaan, sillä aina ne eivät ole perusteltuja.

– Kannattaa toimittaa kieltoteksti liittoon luettavaksi ennen allekirjoittamista, koska siinä voi olla pykäliä, jotka ovat voimakkaampia kuin ensi lukemalta tulee ajatelleeksi, kehottaa Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.

Joka kolmannella akavalaisella on kilpailukielto, ja se on yleistynyt vuosi vuodelta. Vuoden 2014 jälkeen solmituissa työsuhteissa kilpailua on rajoitettu jo 45 prosentilla.

Insinöörialoista yleisimpiä kilpailukiellot ovat ict-, suunnittelu- ja tietotekniikan palvelualoilla ja muilla teollisuusaloilla. Lähes 40 prosentilla kilpailua on rajoitettu.
Kilpailua ei ole kielletty vain johtajilta, vaan myös itsenäisillä asiantuntijoilla ja muilla asiantuntijoilla se on tavallista.

– Asiantuntijatehtävissä ei lähtökohtaisesti kannata suostua kilpailukieltoon. Vain jos on ylimmässä johdossa ja on käytössä tietoa, jota ei olisi helposti muuten saatavilla, kilpailukieltoa voi pitää perusteltuna, Salo linjaa.

Kilpailukielto on useimmiten voimassa korkeintaan kuusi kuukautta, mutta vuodenkin kiellot ovat tavallisia. Harvalla johtajalla on sovittu korvauksesta kilpailukiellon ajalta. Asiantuntijoista juuri kukaan ei saa korvausta kilpailukiellosta.

– Kilpailukielto pitää saada solmittua niin, että kieltoaika kuluu irtisanomisaikana loppuun. Jos kielto jatkuu irtisanomisajan jälkeen, siitä pitää saada korvausta, Salo neuvoo.

Vastaajista kolmasosa kokee, että kilpailukielto on rajoittanut halua työpaikan vaihtamiseen.

Kilpailukieltoon liittyy suurimmalla osalla myös salassapitosopimus. Sekin voi olla ehdoiltaan tarpeettoman laaja.

– Varsinkin isoissa konserneissa on monia toimialoja. Pitää katsoa tarkasti, ettei salassa pidettävä tieto rajaa pois sellaisia aloja, joilla salassa pidettävillä tiedoilla ei tee mitään.

Tiedot kilpailukiellon ja salassapidon yleisyydestä Akava selvitti kyselyllä yli 2 700 akavalaiselta 26 jäsenjärjestöstä. Insinööriliitto kuuluu Akavaan.

Akava vaatii, että työsopimuslaissa säädetään kaikkiin kilpailukieltoihin lakisääteinen korvaus. Työsopimuslaissa on määriteltävä nykyistä selvemmin, että kilpailukieltosopimus on mitätön, jos työntekijällä on samaan aikaan salassapitosopimus.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Työn uusista muodoista vaaditaan tietoa

20.10.2017 Tilastot eivät tunne työn tekemisen harmaata aluetta, joka jää työsuhteen ja itsenäisen ammatinharjoittamisen väliin. Aalto-yliopiston professorit Teemu Kautonen ja Ewald Kibler vaativat, että päätöksentekijät saisivat virallisia tilastoja työn uusista muodoista. Monet ihmiset saavat nykyään samaan aikaan palkkaa ja itsenäisen ammatinharjoittajan tuloja. Työntekijöillä voi olla useita työnpaikkoja samaan aikaan. Heitä on vaikea luokitella työsuhteisiksi tai itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi eli kategorioihin, jotka tilastot tuntevat.

Biotalouden asiantuntijoille syntyy työpaikkoja

18.10.2017 Biotalouden, puhtaiden ratkaisujen ja kiertotalouden alan yrityksillä on selvityksen mukaan ollut vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa etenkin kansainvälisiin myynti- ja markkinointitehtäviin, liiketoiminnanjohtoon sekä teknisiin asiantuntijatehtäviin. Työpaikkoja häviää Suomessa alkutuotannosta, ja niitä syntyy alan tietointensiivisiin tehtäviin ja arvoketjuihin.

Akava vaatii koulutuksen lisäämistä työelämässä

13.10.2017 Akavan mielestä korkeakoulujen on tarjottava nykyistä enemmän koulutusta työelämässä oleville asiantuntijoille. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan korkeakouluvisiota, jossa määritellään suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämistarpeet. – Jatkossakin tarvitaan sekä ammatillisesti että tieteellisesti suuntautuneita korkeakoulututkintoja. Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja varten tarvitaan omat, erilliset lait, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

6/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 44.