Keskusjärjestöt huomioivat työn ilmastovaikutuksia

3.12.2018

YK:n ilmastokokous alkoi Puolan Katowicessa. Kokouksessa tavoitteena on muun muassa saada päätökseen neuvottelut Pariisin sopimuksen säännöstöstä, jolla sopimuksen mukaisia kansallisia toimia arvioidaan.

Tänään ilmastokokouksen avajaispäivänä hyväksytään julkilausuma YK:n ilmastosopimuksen osapuolten näkemyksestä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta tarpeesta uudistaa taloutta, hillitä päästöjä ja sopeutua ilmastonmuutokseen.

Siirtymän pitää julkilausuman mukaan kohdella työvoimaa oikeudenmukaisesti, kestävämpien elinkeinojen syntymistä pitää tukea ja työtä muuttaa nykyistä kestävämmäksi.

– On hienoa, että valtionpäämiehet sitoutuvat julistuksessa huomioimaan ilmastonmuutoksen inhimillisen puolen ja vahvistavat työntekijöiden osallistamisen ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumista koskevaan työhön, Akavan vastaava lakimies Vesa Vuorenkoski sanoo.

Vuorenkoski osallistuu YK:n ilmastokokoukseen Katowicessa Suomen valtuuskunnan jäsenenä. Akavan lisäksi edustettuina ovat palkansaajakeskusjärjestöt SAK ja STTK.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Työttömänä opiskelu helpottuu

10.12.2018 Akava on tyytyväinen eduskunnan hyväksymään lainmuutokseen, jolla helpotetaan työttömänä opiskelua. Työttömyysturvalain muutoksen jälkeen työtön voi opiskella lyhytkestoisia opintoja nykyistä vapaammin. Enintään kuuden kuukauden mittaisten opintojen on oltava ammatillisia valmiuksia tai yrittäjyyden edellytyksiä parantavia. Opiskelu ei kuitenkaan siirrä työnhakijaa syrjään työmarkkinoilta, vaan hänen on opintojen ohessa haettava töitä ja otettava vastaan työtä normaaliin tapaan. Hänellä on kuitenkin enemmän valinnanvapautta opintojen suhteen.

Teknologia työllistää entistä enemmän Euroopassa

4.12.2018 Ohjelmistoteknologian ja teknologiateollisuuden työpaikat kasvavat Euroopassa, selviää kasvuyritystapahtuma Slushissa julkaistusta State of European Tech -raportista. Investoinnit teknologiaekosysteemiin nousivat Euroopassa 23 miljardiin dollariin, kun vielä viisi vuotta sitten summa oli viisi miljardia dollaria. Kovin kasvu Euroopassa tapahtuu ohjelmistopuolella, jonka bruttoarvo kasvaa viisinkertaista nopeutta yleiseen talouskasvuun verrattuna.

Nykyisen ansiosidonnaisen vaihtoehdot olisivat kalliita

30.11.2018 Akava puolustaa nykyistä ansiosidonnaisen työttömyysturvan järjestämistapaa. Se kannustaa jokaista palkansaajaa hankkimaan itselleen ansioihin perustuvan turvan työttömyyden varalle. Selvitysmies Mauri Kotamäki pohti raportissaan ”Kohti vakuuttavampaa ansioturvaa” kolmea vaihtoehtoa yleisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan toteuttamiseksi. Hän luovutti sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta laatimansa raportin ministeri Pirkko Mattilalle tänään.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

5/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 50.