Kesätyöntekijöiden perehdyttäminen lisää turvallisuutta

30.5.2017

Alle 25-vuotiaille sattuu kesäisin tuhansia työtapaturmia. Suunnitelmallinen perehdyttäminen vähentää Työturvallisuuskeskuksen mukaan virheiden ja työtapaturmien riskiä.

– Suurissa yrityksissä kesätyöntekijöiden perehdyttämiseen on usein selkeä prosessi. Aluksi kesätyöntekijät kootaan yhteen ja heille annetaan työpaikan toimintaan liittyvää opastusta. Omalla työpisteellä annetaan tarkempaa, tehtäväkohtaista perehdytystä, kertoo rakennusalan työturvallisuuden asiantuntija Henri Litmanen Työturvallisuuskeskuksesta.

Perehdytyksen laatu voi vaihdella varsinkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

Vuonna 2015 alle 25-vuotiaille työntekijöille sattui Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan yli 3 700 työtapaturmaa kesäkuukausien aikana.

Alle 25-vuotiaille sattuneiden työtapaturmien joukossa on paljon sormi- ja silmätapaturmia verrattuna muihin ikäryhmiin. Myös jalkavammoja sattuu.

Työsuoritus loukkaantumishetkellä on yleisimmin ollut liikkuminen, esineiden käsitteleminen tai käsikäyttöisillä työkaluilla työskenteleminen. Tapaturmat ovat yleisimmin haavoja, sijoiltaanmenoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä.

Alle 18-vuotiaisiin sovelletaan lakia nuorista työntekijöistä. Heitä koskevat tiukemmat työaika- ja työturvallisuussäännökset kuin 18 vuotta täyttäneitä. Jotkut työt on katsottu niin vaarallisiksi tai haitallisiksi, että niiden teettämistä nuorilla on rajoitettu.

Perehdytyksessä on hyvä käyttää mentoria, joka varmistaa, että nuori noudattaa työturvallisuusohjeita.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Yrittäjäksi ryhtyvä insinööri saa tukea

18.12.2017 Yrittäjäksi haluavien ja yrittäjänä toimivien insinöörien palvelut paranevat. Insinööriliitto on hyväksytty vuoden 2018 alusta Akateemiset yrittäjät AKY:n jäseneksi. Insinööriliiton jäsenet saavat AKY:n kautta yrittäjille suunnattuja palveluita ilman, että heidän tarvitsee enää liittyä Suomen Yrittäjiin. – Tahdomme toimia tasapuolisesti kaikkien insinöörien ja tekniikan alan ammattilaisten edunvalvontajärjestönä, perustelee Insinööriliiton järjestöjohtaja Tommi Grönholm.

Tuotanto notkahti, mutta vienti kasvoi

15.12.2017 Kausitasoitettu tuotanto laski Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 0,4 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattu tuotanto oli 2,6 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Syyskuun 2017 työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan hieman arvioitua vähemmän eli 3,4 prosenttia edellisvuoden syyskuusta. Työpäiväkorjattuna alkutuotanto nousi kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Jalostus nousi viisi ja palvelut vajaat kaksi prosenttia vuoden 2016 lokakuusta.

Vastavalmistuneiden insinöörien työllisyys ja alkupalkka paranivat

15.12.2017 Vastavalmistuneet insinöörit löytävät aikaisempaa helpommin töitä ja alkupalkat ovat samalla nousseet, kertoo Insinööriliiton uusin työmarkkinatutkimus. – Vastavalmistuneiden työllisyys koheni selvästi etenkin teollisuudessa, sanoo Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Jenni Larjomaa. Koko insinöörikunnan ansiot ovat noudatelleet yleistä linjaa, eli palkkakehitys on ollut niukkaa.

Insinööri–näköislehti Arkisto