Insinööriopiskelijapäivien ohjelma yllätti

11.4.2018

Insinööriopiskelijat valtasivat Tampereen viime viikon lopulla järjestetyillä Insinööriopiskelijapäivillä. Järjestyksessä 28. kertaa järjestettävä tapahtuma keräsi yhteen noin 2 000 opiskelijaa ympäri Suomea.

Tampereen keskustori toimi tapahtuman aloituspaikkana lauantaina. Torilla olikin paljon erilaista nähtävää ja koettavaa. Vierailtuaan eri yritysten teltoilla ja haalarimerkkitorilla opiskelijat pystyivät esimerkiksi haastamaan toisensa sumopainiin tai testaamaan torille tuodun saunan ja paljut. Pystyssä oli myös tapahtumalava, jolla nähtiin puhujia, Kormus-bändi sekä tiettävästi ensimmäistä kertaa insinööriopiskelijapäivillä – yllätyskosinta.

IOP:n ohessa järjestettiin Tekniikka ja X -kilpailu, jonka aiheena oli tänä vuonna tapahtuman suomirock teemaan sopiva Tekniikka ja Ääni. Avajaisissa insinööriopiskelijaliiton varapuheenjohtaja Tero Hakala julisti voittajaksi Mikael Laitisen, Jarkko Rautnellin sekä Visa Arvolan kehittämän opiskelijahaalareihin integroidun äänentoisto- ja sen ohjausjärjestelmän.

Aloitustapahtuman jälkeen useat rock-henkiset ryhmät lähtivät suorittamaan rastikierrosta ympäri kaupunkia ennen illan kruunaavia jatkoja ja jatkoesiintyjää Uniklubia.

Muuntokoulutus ratkaisuna työttömyyteen

Insinööriopiskelijapäivät polkaistiin käyntiin perjantaina Muuntokoulutus vs. työttömyys -paneelikeskustelulla. Tampereen ammattikorkeakoululla järjestetyssä keskustelutilaisuus käsitteli muun muassa muuntokoulusta ja sitä, mihin tarpeeseen se työelämässä vastaa.

– Ideana sen [muuntokoulutuksen] takana on se, että joku voi muuntaa omaa koulutustaan siten, että se vastaisi työelämän tarpeita tyydyttävästi. Tätä tehdään jo, mutta työttömystilastot kertoo karua tarinaa siitä, että tarve sen kasvattamiselle on ilmeinen, Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja Matti Aho alusti paneelikeskustelun.

– Muuntokoulutus on keskeinen ratkaisu sille, että miten nämä ihmiset pystyy olemaan työelämässä sinne vanhuusikäänsä asti. On aivan selvää, että kaikki ne, jotka tällä hetkellä opiskelevat insinööriksi, tulevat
suorittamaan joitakin muita opintoja elämänsä aikana, tiivisti Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.

Teksti ja kuvat: Tiia Itkonen, IOL:n hallituksen jäsen

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 18.10.2018

Tamperelainen ohjelmistoyhtiö Codeo ilmoittaa työntekijöidensä palkat julkisesti nettisivuillaan. Työntekijät pitävät sitä reiluna, että kollegat voivat vertailla ansioitaan.

Artikkelit 16.10.2018

Teknologiayhtiö kannustaa työntekijöitä käyttämään vihreitä kulkumuotoja matkalla työpaikalle. Lähes puolet saapuu töihin ainakin välillä lihasvoimin.

Artikkelit 8.10.2018

Lennonjohdon on toimittava tilanteessa kuin tilanteessa. Valtion erityistehtäväyhtiö luovutetaan pian uuteen jättikonserniin, joka valmistautuu kilpailuun.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

5/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 50.