Insinööriliitto varoittaa insinöörien liikakoulutuksesta

26.1.2018

Talouden käänne on käynnistänyt keskustelun tekniikan alan koulutuspaikkojen lisäämisestä. Muun muassa Turun ammattikorkeakoulu reagoi alueen positiiviseen rakennemuutokseen nostamalla viime vuonna tekniikan alan aloituspaikkoja 200:lla.

Insinööriliiton mielestä tarvetta koulutuspaikkojen lisäämiseen ei ole. Maassa on edelleen viitisen tuhatta työtöntä insinööriä eli saman verran kuin niitä valmistuu vuosittain. Tekniikan alan äkillisiin kysyntäpiikkeihin vastataan parhaiten järjestämällä työttömille insinööreille muuntokoulutusta, ei kaavamaisella aloituspaikkojen lisäämisellä.

– Suomessa koulutetaan jo nyt tarpeeseen nähden liikaa insinöörejä, etenkin jos ministeriön tavoitteeksi asettama ammattikorkeakoulujen läpäisyasteen nosto onnistuu. On ilmeinen vaara, että seuraavalla vuosikymmenellä Suomessa valmistuu insinöörejä suoraan työttömyyskortistoon, puheenjohtaja Samu Salo sanoo.

Salo nosti insinöörien liikakoulutuksen esiin Insinööriliiton järjestöjohdon neuvottelupäivillä tänään Turussa. Hänen mukaansa asia on ajankohtainen etenkin Varsinais-Suomessa, missä Turun telakan risteilijätilaukset ja Uudenkaupungin autotuotanto ovat parantaneet työllisyystilannetta.

Salon mukaan työpaikkojen kasvun varjoon ovat jääneet olemassa olevat työttömät. Pelkästään Varsinais-Suomessa oli marraskuussa lähes 500 insinööriä työttömänä. Luku on neljänneksi suurin ely-keskusalueista.

– Insinöörien liikakoulutus on yhteiskunnan varojen haaskaamista. Monella työttömällä insinöörillä on jo valmiiksi perustaidot, joista voi räätälöidyllä muuntokoulutuksella nopeasti ja tehokkaasti kouluttaa osaajia alueen elinkeinoelämän tarpeisiin, Salo sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut tavoitteeksi, että ammattikorkeakoulujen läpäisyprosentti saadaan nykyistä korkeammaksi. Julkilausuttu tavoite on 75 prosenttia, kun läpäisy on nyt noin 60.

– Tavoite on ilman muuta kannatettava, mutta se vaatii ammattikorkeakoulujen rahoituksen lisäämistä ja panostamista muun muassa opinto-ohjaukseen. Kun läpäisyaste paranee, aloituspaikkojen määrää on pienenettävä tuntuvasti liikakoulutuksen välttämiseksi, Salo sanoo.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

T&k-rahoitus kasvaa tänä vuonna

22.2.2018 Tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdistuvat valtion talousarvion määrärahat kasvavat Tilastokeskuksen mukaan 86 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Vuoden 2018 valtion talousarviossa tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytettävät määrärahat ovat kokonaisuudessaan 1 883 miljoonaa euroa. Julkisen tutkimusrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta pysyy kuitenkin edellisvuoteen nähden samalla tasolla ja on arviolta 0,8 prosenttia.

Tammikuun työttömyysaste laski 8,8 prosenttiin

20.2.2018 Työllisten määrä on kasvanut ja työttömien työnhakijoiden määrä vähentynyt. Työllisiä oli Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa 2 462 000, mikä oli 71 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 69,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 67,0 prosenttia. Työttömiä oli 238 000, mikä oli 4 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 8,8 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli 17,7 prosenttia, mikä oli 5,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.

Akava vaatii yritystukia uudistumiseen

19.2.2018 Akava vaatii yritystukien suuntaamista siten, että ne tukevat entistä paremmin yritysten uudistumista ja tuottavuuden kasvua. Suomen elinkeinorakenteen uudistuminen edellyttää, että yritykset investoivat nykyistä voimakkaammin uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen globaalisti. Parlamentaarinen yritystukityöryhmä työskentelee parhaillaan yritystukien uudistamiseksi. Työn on määrä valmistua helmikuussa. Tarkastelussa on suorat ja epäsuorat tuet, joiden yhteismäärä on noin kuusi miljardia euroa.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

1/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 14.