Harvat irtisanotut insinöörit saavat tukipaketin

22.6.2016

Insinööriliiton tutkimuksen mukaan vain harvat irtisanotut insinöörit pääsevät osallisiksi yritysten tarjoamista irtisanomispaketeista tai saavat tukea uudelleen työllistymiseksi.

Kun isot globaalit yritykset irtisanovat henkilökuntaansa, uutisissa mainitaan usein irtisanomispaketeista ja uudelleen työllistymisen tukipalveluista. Uutisoinnin perusteella saattaa syntyä mielikuva, että irtisanomispaketit ovat yleisessä käytössä.

Insinööriliiton työttömyyspäivärahaa saaneille insinööreille kohdistetun tutkimuksen mukaan vain joka neljännelle irtisanotulle oli tarjottu irtisanomispakettia ja joka kolmannelle uudelleen työllistymisen tukipalveluita. Kumpikin tukimuoto on sidoksissa yrityksen kokoon.

Insinööriliiton tutkimusasiamiehen Jenni Larjomaan mukaan pienemmistä yrityksistä irtisanotut insinöörit olivat eriarvoisessa asemassa verrattuna isommista yrityksistä irtisanottuihin.

– Pienemmistä alle 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä irtisanotuilla tuki oli huomattavasti vähäisempää tai sitä ei ollut lainkaan.

Irtisanomispaketteja asiantuntijoille ja johtajille

Larjomaa kertoo, että ikä oli yhteydessä irtisanomispaketin tarjoamiseen.  Yli 40-vuotialle irtisanotuille irtisanomispaketteja tarjottiin useammin kuin nuorille. 30–39-vuotiaista irtisanotuista pakettia oli tarjottu 18 prosentille ja 40–49-vuotiaista 29 prosentille.

– Irtisanotun aikaisemmalla asemalla ei ollut juurikaan merkitystä siinä, tarjottiinko hänelle irtisanomispakettia. Niitä tarjottiin lähes yhtä usein niin asiantuntijana kuin johtotehtävissä aiemmin työskenneille. 

Larjomaan mukaan yleisin irtisanomispaketin laajuus oli 9–12 kuukauden palkka tai vastaava kertakorvaus. Yleisiä olivat myös 3–8 kuukauden palkan suuruiset paketit. Yli vuoden palkkaa vastaavat korvaukset olivat harvinaisia.

Irtisanotuista 40–49-vuotiaista kahdelle viidestä prosentille tarjottiin uudelleen työllistymisen palveluita.  Sen sijaan yli 60 vuotiasta vain joka neljäs oli päässyt palveluiden piiriin. Erilaiset työnhakuun tai ansioluettelon laadintaan liittyvät koulutukset olivat yleisimpiä uudelleen työllistymisen palveluista.

Usko työllistymiseen koetuksella

Työttömyys koettelee kaiken ikäisiä insinöörejä, mutta etenkin vanhemmilla ikäryhmillä työttömyys näyttää pitkittyvän.

– Neljännes työttömistä insinööreistä koki iän vaikuttaneen työttömäksi jäämiseen erittäin paljon, Larjomaa sanoo. 

Nuoret vastaajat olivat työllistyneet vanhempia ikäluokkia paremmin ja työttömyyden keskimääräinen kesto jäi lyhemmäksi.

Työttömillä insinööreillä usko työllistymiseen oli melko matala. Noin joka neljäs työtön insinööri ei uskonut työllistyvänsä lainkaan. Mitä enemmän vastaajalla oli ikää sitä heikommin hän uskoi työllistyvänsä. 60 vuotta täyttäneistä kolme viidestä ei uskonut enää työllistyvänsä.

– Usko työllistymiseen laski myös työttömyyden pitkittyessä, Larjomaa kertoo.
Insinööriliitto tutkimuksen kohderyhmään kuului IAET-kassasta 1.7.–31.12.2015 päivärahaa työttömyyden vuoksi saaneet liiton jäsenet.

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä, johon vastasi 961 henkilöä vähintään insinööritasoisen tekniikan alan tutkinnon suorittanutta.

 

”En olisi ikinä uskonut, että työnsaanti voi olla näin hankalaa.”
Tutkimus työttömyyspäivärahaa saaneille Insinööriliiton jäsenille 2016

 

Teksti: Päivi-Maria Isokääntä, Insinööriliitto

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 14.8.2017

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre käynnistää uuden biotuotetehtaan toiminnan Äänekoskella. Insinöörille käynnistäminen on ainutlaatuinen tilaisuus.

Artikkelit 10.8.2017

Insinöörien osaamista tarvitaan fantasian ja scifin luomisessa, jotta kirjailijat eivät raapustele puuta heinää.

Artikkelit 3.8.2017

Epävarma työsuhde näyttää heikentävän nuorten mielenterveyttä ja yleistä terveydentilaa ainakin Britanniassa. Tutkija uskoo, että tulokset voivat päteä myös Suomessa.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

4/2017
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 34.