Hallitus luo kuritinloukun

22.9.2016

Maan hallitus aikoo purkaa ensi vuonna työn vastaanottamisen houkuttelevuutta vähentäviä kannustinloukkuja. Ikävä kyllä osa näistä toimista saattaa kurjistaa työnhakijan tilannetta entisestään. Tätä voi kutsua kuritinloukuksi.

Viime viikolla esitellyn budjettiehdotuksen perusajatus on selvä: työttömät on pantava töihin keinolla millä hyvänsä. Pyrkimys on ymmärrettävä. Samalla on muistettava, että monet työnhakijoista haluavat töitä. He eivät vain ole vielä saaneet sitä.

Työn vastaanottamiseen kannustetaan monin porkkanoin. Palkkaverotusta kevennetään kaikissa tuloluokissa, jolloin huonostikin palkattu työ muuttuu entistä kannattavammaksi. Lisäksi työttömyysetuuksia aletaan maksaa starttirahaksi yrityksen perustamiseen.

Valitettavasti budjetti voi synnyttää kuitenkin kuritinloukun niille, joiden työllistyminen ei riipu omasta viitseliäisyydestä tai kannustimista. Heidän asemansa heikkenee entisestään.

Ne, jotka haluaisivat töitä mutta eivät saa, kuluttavat ansiosidonnaisen päivärahansa loppuun sata päivää aiempaa nopeammin. Edessä on entistä vauhdikkaampi putoaminen peruspäivärahalle, jolla ei tule toimeen. Toistaiseksi ansiosidonnaista maksetaan 500 tai 400 päivää työhistorian pituudesta riippuen.

Lisäksi budjettikatsauksessa lukee ikään kuin ohimennen, että työttömille ”varmistetaan sanktiosäännöstön toimeenpano nykylainsäädännön puitteissa”. Tämä kryptinen lause avautuu vasta kahdella puhelinsoitolla työ- ja elinkeinoministeriöön: kysymys on yksinkertaistetusti siitä, että työttömältä evätään työttömyysetuus, jos hän kieltäytyy työstä.

Sanktiosäännöt ovat voimassa jo nyt. Työttömyysturvalaki määrittää, mikä on ”työvoimapoliittisesti moitittavaa menettelyä”, jolla etuuksia voidaan evätä. Sellaiseksi luetellaan muun muassa eroaminen työstä ilman pätevää syytä, työstä kieltäytyminen, työllistymissuunnitelman laatimisesta kieltäytyminen, laatimistilaisuudesta poisjääminen ja suunnitelman toteuttamisen laiminlyönti sekä työllistymispalvelun keskeyttäminen.

Työttömillä on ensimmäisen kolmen kuukauden ajan ammattitaitosuoja, joka takaa, ettei esimerkiksi insinöörin tarvitse ottaa vastaan muun alan työtä. Aikarajan jälkeen te-toimisto voi tyrkyttää työnhakijalle muitakin työpaikkoja.

Hallitus aikoo ensi vuonna tiukentaa työnottamisvelvoitetta. Lakiluonnoksen perusteella te-toimisto voi poistaa ammattitaitosuojan, jos oman alan töitä ei ole tarjolla. Jos esitys menee läpi, laki voi huonossa tapauksessa passittaa työtä hakevan insinöörin muihin töihin ennen kuin jostakin vapautuu sopiva työpaikka.

Hallituksen tulee kannustaa töihin ilman, että se rankaisee huono-onnisia. Esitetyillä kuritinloukuilla heikennetään erityisesti oman alan töitä odottavien ja pitkäaikaistyöttömien asemaa.

Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 14.12.2017

Suomessa kehitetty lohkoketjusovellus seuraa tavaraliikennettä Muugan satamassa Virossa. Sovellus tuo ajantasaista tietoa konttien liikkeestä ja tehostaa kuljetuksia.

Artikkelit 8.12.2017

Monipuolisessa seminaarissa pohdittiin ylempien toimihenkilöiden työelämää eri näkökulmista. Alustajina oli muun muassa tutkijoita, virkamiehiä ja yritysten edustajia.

Artikkelit 5.12.2017

Pelialalle syntyi uusi edunvalvoja, kun patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi tänään Peliala ry:n yhdistysrekisteriin.

Insinööri–näköislehti Arkisto