Hakukone etsii sopivia työpaikkoja

27.2.2018

Ely-keskukset julkaisivat tänään Työmarkkinatorin hakupalvelun, josta työnhakija voi etsiä sopivia työpaikkoja.

Hakupalvelun testiversiossa työnhakija laatii itselleen osaamisprofiilin. Hän voi etsiä profiilillaan työpaikkailmoituksia, joissa on mainittu hakukriteereiksi samanlaista osaamista.

– Aiemmin työnvälitys on ollut ammattivetoista, ja nyt siirrytään osaamisperusteiseen tietosisältöön, sanoo hankejohtaja Mikko Rantahalme.

Työnantajalle palvelu näyttää osaamiseltaan parhaiten työpaikkaan sopivat ihmiset, jotka ovat julkaisseet työnhakuprofiilin. Työnhakuprofiilit näkyvät työnantajalla anonyymeinä. Työnantaja pystyvät lähettämään työnhakijoille viestejä.

Epätyypillisiä työsuhteita tarjotaan

Työnantajat saavat ilmoittaa palvelussa perinteisiä toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita, määräaikaisuuksia, osa-aikaisuuksia ja muita epätyypillisiä alustatalouteen liittyviä ilmoituksia. Työmarkkinatoriin liittyy myös opastus yrittäjyyteen.

– Tavoite on tarjota työmahdollisuuksia laajasti ottamatta kantaa, miten työsuhde ilmenee ja onko se pitkä vai lyhyt, Rantahalme sanoo.

Hakupalvelu on Työmarkkinatorin ensimmäinen osa. Aluksi testiversion hakutulokset perustuvat julkisen työnvälityspalvelun ilmoituksiin. Koko torista tulee vuoden 2020 alkuun mennessä työnvälityksen ekosysteemi, joka kokoaa julkisen ja yksityisten työnvälityspalvelujen tiedot yhden luukun alle.

Kohtaanto-ongelma helpottaa

Työnhaun eri alustojen ja palvelujen yhteisen ekosysteemin tarkoituksena on helpottaa kohtaanto-ongelmaa ja parantaa siten työnhakijoiden työllisyyttä.

– Osaamisprofiilien sekä julkisen ja yksityisen puolen voimien yhdistämisen kautta syntyy entistä osuvampia vaihtoehtoja entistä laajemmalle joukolle, Rantahalme uskoo.

Palveluun yhdistetään myöhemmin yksityisen puolen palveluiden, kuten Oikotien ja Monsterin, työpaikkailmoituksia. Palvelusta saa vastedes myös laajasti tietoa, millainen työmarkkinatilanne on eri aloilla ja kuinka paljon erilasia työnteon mahdollisuuksia on tarjolla kunkin hakijan omalla osaamisella.

Insinööreille sopivia työpaikkoja on ilmoitettu runsaasti myös Insinööriliiton Työpaikkatorilla. Koska palvelu on avoinna vain jäsenille, työpaikkailmoitukset ovat jo lähtökohtaisesti räätälöidylle joukolle. Siksi torilla voi näkyä työpaikkoja, joita ei julkisissa paikoissa ilmoiteta.

Teksti ja kuva: Janne Luotola, Insinööriliitto

Tuoreimmat artikkelit Näytä kaikki

Artikkelit 15.5.2018

Ikääntyneet pystyvät asumaan kotonaan entistä kauemmin, kun julkiset ja yksityiset hoitopalvelut saadaan uudelle teknologia-alustalle.

Artikkelit 4.5.2018

Rakennusten seinät ja jopa ikkunat voivat tuottaa tulevaisuudessa sähköä, kun niiden pintaan tulostetaan läpikuultavia aurinkokennoja.

Artikkelit 24.4.2018

Sairauksien hoito kehittyy entistä yksilöllisemmäksi, kun biopankkien keräämät näytteet lisäävät tietoa lääketieteessä.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

2/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 23.