Insinööri-lehti

IAET-kassan hakemusten määrä edelleen kasvussa

IAET-kassaan tulevien ensihakemusten sekä kaikkien hakemusten määrä jatkoi kasvua koko kesän ajan.

Toukokuussa tuli uusia ensihakemuksia 2 285 (ensihakemuksia kaikkiaan vajaat 9 400), kesäkuussa 2 613 (noin 11 000), heinäkuussa 2 650 (hieman alle 11 000) sekä elokuussa 2 341.

Ensihakemusten käsittelyaika venyi muun muassa kesälomista johtuen ollen nyt kolme-neljä kuukautta. Liukuva käsittelyaika johtuu siitä, että kokonaan työttömät ja toistaiseksi lomautetut eli täysin tuloja vailla olevat, on asetettu käsittelyssä etusijalle.

Jatkohakemukset ovat olleet koko ajan tavoiteaikataulussa eli niiden käsittelyaika on ollut 1–2 viikkoa.

Toimenpiteillä vauhtia

Käsittelyn nopeuttamiseksi ja käsittelyajan lyhentämiseksi kassassa on tehty mm. seuraavia toimenpiteitä, joiden vaikutus on alkanut nyt näkyä käsittelymäärissä.

  • IAET:n henkilökunta on yli kaksinkertaistettu viime vuoden lokakuusta, uusi henkilökunta on koulutettu ja heille on järjestetty työskentelytilat ja -välineet.
  • Esimiesorganisaatio on uudistettu kasvanutta henkilöstömäärää vastaavaksi.
  • Kesällä avattu palvelukeskus hoitaa puhelin- ja sähköpostikyselyihin vastaamisen.
  • Ennakkomaksatus otettiin käyttöön 1.7. Ennakkohakemuksen on viikon 34 loppuun mennessä jättänyt noin 600 hakijaa.
  • Hakijoille jaettavaa ohjeistusta on  täsmennetty ja sitä täsmennetään edelleen.
  • Käsittelyn tehokkuutta ja pullonkauloja selvittäneen nykytila-analyysin pohjalla on muun muassa luotu uusia käsittelyohjeita sekä helpotettu käsittelyä lakien ja ohjeiden puitteissa.

– Olennaista jäsenen kannalta on se, että saadaan viimeaikainen erinomainen käsittelymäärä jatkumaan ja hieman vielä nousemaan, niin että päästään asetettuihin tavoitteisiin, sanoo IAET-kassan työvaliokunnan jäsen Mikko Wikstedt. Hän on myös UIL:n hallituksen jäsen.

Työvaliokunta on asettanut tavoitteeksi käsittelyn tasapainottamisen syyskuun aikana niin, että käsiteltyjen hakemusten määrä vastaa saapuneita hakemuksia. Ja mikäli uusien hakemusten määrä ei dramaattisesti nouse, tavoitteena on käsittelyajan lyhentäminen noin kuukauteen vuoden vaihteeseen mennessä.

Tavoitteen saavuttaminen on mahdollista, sillä viikolla 35 käsiteltiin enemmän hakemuksia kuin uusia hakemuksia saapui.

Hakemusten laadussa edelleen puutteita

IAET-kassan johtajan Aleksei Solovjewin mukaan hakemuksissa on edelleen paljon puutteita, mikä hidastaa käsittelyä olennaisesti. Toivomuksena on, että työpaikkojen luottamusmiehet olisivat yhteydessä työpaikkojensa palkkakonttoreihin, jotta palkkatodistuksiin saataisiin oikeat tiedot. Materiaalia saa IAET-kassasta.

Teksti ja kuva: Ilona Mäenpää