Avointen työpaikkojen määrä kasvoi

16.11.2018

Avoimia työpaikkoja oli vuoden kolmannella neljänneksellä 46 900, kun vuotta aiemmin määrä oli 34 300. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi eniten Helsinki-Uudenmaan suuralueella.

Yksityisten yritysten tarjoamia oli avoimista työpaikoista 78 prosenttia eli 36 500. Vuotta aiemmin niitä oli 29 100 eli 85 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista.

Toimipaikan toimialoista avoimet työpaikat lisääntyivät eniten kaupassa, kuljetuksessa ja varastoinnissa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa.

Tarjotuista työsuhteista 15 prosenttia oli osa-aikaisia. Määräaikaisten työpaikkojen osuus kaikista avoimista työpaikoista oli 21 prosenttia, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 36 prosenttia.

Työnantajat luokittelevat yli puolet avoimista työpaikoista vaikeasti täytettäviksi. Niitä oli paljon esimerkiksi rakentamisessa sekä tukku- ja vähittäiskaupassa ja moottoriajoneuvojen korjauksessa.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen avoimet työpaikat -tilastosta ja kuvaavat syyskuun ensimmäisen päivän tilannetta.

Insinöörien työpaikkoja on runsaasti auki myös Insinööriliiton Työpaikkatorilla.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Työttömänä opiskelu helpottuu

10.12.2018 Akava on tyytyväinen eduskunnan hyväksymään lainmuutokseen, jolla helpotetaan työttömänä opiskelua. Työttömyysturvalain muutoksen jälkeen työtön voi opiskella lyhytkestoisia opintoja nykyistä vapaammin. Enintään kuuden kuukauden mittaisten opintojen on oltava ammatillisia valmiuksia tai yrittäjyyden edellytyksiä parantavia. Opiskelu ei kuitenkaan siirrä työnhakijaa syrjään työmarkkinoilta, vaan hänen on opintojen ohessa haettava töitä ja otettava vastaan työtä normaaliin tapaan. Hänellä on kuitenkin enemmän valinnanvapautta opintojen suhteen.

Teknologia työllistää entistä enemmän Euroopassa

4.12.2018 Ohjelmistoteknologian ja teknologiateollisuuden työpaikat kasvavat Euroopassa, selviää kasvuyritystapahtuma Slushissa julkaistusta State of European Tech -raportista. Investoinnit teknologiaekosysteemiin nousivat Euroopassa 23 miljardiin dollariin, kun vielä viisi vuotta sitten summa oli viisi miljardia dollaria. Kovin kasvu Euroopassa tapahtuu ohjelmistopuolella, jonka bruttoarvo kasvaa viisinkertaista nopeutta yleiseen talouskasvuun verrattuna.

Keskusjärjestöt huomioivat työn ilmastovaikutuksia

3.12.2018 YK:n ilmastokokous alkoi Puolan Katowicessa. Kokouksessa tavoitteena on muun muassa saada päätökseen neuvottelut Pariisin sopimuksen säännöstöstä, jolla sopimuksen mukaisia kansallisia toimia arvioidaan. Tänään ilmastokokouksen avajaispäivänä hyväksytään julkilausuma YK:n ilmastosopimuksen osapuolten näkemyksestä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta tarpeesta uudistaa taloutta, hillitä päästöjä ja sopeutua ilmastonmuutokseen.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

5/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 50.