Insinööri–näköislehti Arkisto

Artikkelit

Artikkelit 18.12.2009

Vuoden 2009 Insinööriksi valitun Jari Valtosen työura on nykypäivän tuhkimotarina. Viime laman alla insinööriksi valmistunut Valtonen pääsi työharjoitteluun Idescolle, jossa hän työskentelee nykyisin toimitusjohtajana.

Artikkelit 27.11.2009

Korkeastikoulutettujen työntekijöiden osuus on kasvussa kaikkialla Euroopan unionin alueella. Euroopan koulutettujen ja ylempien toimihenkilöiden neuvottelukunnan Eurocadresin uuden selvityksen mukaan jo vajaat 20 prosenttia työntekijöistä kuuluu näihin ryhmiin.

Artikkelit 27.11.2009

Organisaatiomuutos! Ei kai taas! Miten minulle nyt käy! Entä meidän työyhteisölle!

Näitä mietitään yhä useammalla työpaikalla yt-neuvottelujen ja lomautusten tiimellyksessä.

Olemme ymmällämme muutoksen tahdista. Epävarmuus lisääntyy, kun osastoja yhdistetään ja toimenkuvia rukataan. Konsultteja ravaa työpaikoilla ja palavereja pidetään. Se, mikä eilen oli organisaation ydinosaamista, saatetaankin seuraavana päivänä määritellä ulkoistettavaksi toiminnoksi.

Voimmeko itse lainkaan vaikuttaa asioiden kulkuun tai saammeko edes riittävästi tietoa muutoksen suunnasta?

Artikkelit 27.11.2009

Työsuhteen jatkuva epävarmuus nakertaa ilmapiiriä työpaikoilla. Ilmiö oli olemassa jo ennen taantumaa. Työntekijät joutuvat tekemään töitä peläten jatkuvasti seuraavia yt-neuvotteluja. On selvää, että työntekijä ei pysty pelon vallassa tuottamaan työnantajalleen parasta tulosta. Vain motivoitunut työntekijä on tuottava.

Artikkelit 27.11.2009

Insinööri ja innovaatio ovat olleet vahvasti yhteen liitetty sanapari. Insinöörit ovat olleet esimerkiksi Nokian menestyksen keskeinen voimavara. Innovaatiot ja niiden tuottaminen saavat kuitenkin uusia muotoja. Kysymys kuuluukin, mitä on insinöörien innovaatioasiantuntemus muuttuvassa toimintaympäristössä?

Artikkelit 27.11.2009

Pohjois-Suomessa valtion virkamiehet eivät ole kokeneet samanlaista epävarmuutta tai pelkoa paikkakunnan vaihdoksista kuin eteläisessä Suomessa ALKU-hankkeen valmisteluissa. Pohjoisessa ei ole odotettavissa merkittäviä henkilöstösiirtoja kuten monissa muissa lääneissä.

Artikkelit 27.11.2009

Yrittäjyys voi tarjota mielenkiintoisen uravaihtoehdon. Yrittäjältä vaaditaan monipuolista osaamista ja riskinottokykyä. Yrittäjän kannattaa huolehtia niin pakollisista kuin vapaaehtoisista vakuutusmaksuista, jotta taloudellinen turva olisi taattu kaikissa elämän tilanteissa.

Artikkelit 27.11.2009

Hiljattain julkaistu Uuden Insinööriliiton tutkimus kurkisti vastavalmistuneiden insinöörien työelämänarvoihin. Tutkimus toteutettiin huhti-toukokuussa ja siihen vastasi yli tuhat vuonna 2008 valmistunutta insinööriä.

Artikkelit 16.10.2009

Sveitsiläinen UBS-pankki on jo 38 vuoden ajan julkaissut vuosittaista raporttia, jossa vertaillaan suurimpien kaupunkien hinta- ja palkkatasoja. Tänä vuonna vertailussa oli mukana jo yhteensä 73 kaupunkia eri puolilta maailmaa. Suomesta mukana on Helsinki.

Artikkelit 16.10.2009

Työhyvinvoinnin ja etenkin henkinen työssäjaksamisen merkitys korostuu nykyisessä hektisessä suoritusyhteiskunnassa. Vain virkeä ja hyvässä työvireessä oleva työntekijä jaksaa olla motivoitunut. Yritysten pitää kiinnittää henkiseen jaksamiseen ja työympäristön kehittämiseen erityistä huomiota. Loppuun uupunut työntekijä ei ole kenenkään etu ja tulee yhteiskunnallekin kalliiksi. Vastaavasti jaksava ja ajantasaiset tiedot omaava osaaja on yrityksen arvokkain voimavara.

Sivut

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

3/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 34.