Akava edellyttää koulutusta työllisyysasteen nostamiseksi

16.8.2018

Akava tavoittelee maahan 75 prosentin työllisyysastetta. Sen saavuttaminen vaatii uusia toimenpiteitä ja parempia palveluja sekä työttömille että työssä oleville.

Työttömyyden ehkäisemiseksi tulee keskusjärjestön mukaan tarjota työllisille mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen eli oman osaamisen täydentämiseen ja kouluttautumiseen uudelleen.

Työllisyyden lisäämiseksi järjestö haluaa, että väestön koulutustaso paranee. Perusasteen varassa oleville työikäisille tulee tarjota koulutusta, ja mahdollisimman monen tulee suorittaa toisen asteen tutkinto.

Korkeakoulutettujen työttömien määrä on laskenut viime vuonna nopeasti. Esimerkiksi kesäkuussa 2018 korkeakoulutettuja työttömiä oli vajaat 6 600 vähemmän eli 13 prosenttia kuin vuotta aiemmin.

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työllisyysaste oli vuonna 2017 lähes 87 prosenttia. Perusasteen varassa olevilla työllisyysaste oli noin 41 prosenttia, kun se ennen 1990-luvun lamaa oli yli 60 prosenttia.

Uusimmat uutiset Näytä kaikki

Ammattikorkeakouluille 5 miljoonaa tki-toimintaan

21.9.2018 Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt ammattikorkeakouluille viiden miljoonan euron valtionavustukset tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Avustus on kuitenkin pieni verrattuna leikkauksiin. Avustusta myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Hallitus päätti budjettiriihessä varata myös vuodelle 2019 vastaavaan rahoituksen.

Koulutusmäärien kansallinen sääntely halutaan säilyttää

21.9.2018 Viisi akavalaista liittoa pitää ehdottoman tärkeänä, että korkeakoulujen koulutusmäärien kansallinen sääntely säilyy eikä sitä hajauteta ympäri Suomea yksittäisten korkeakoulujen päätettäväksi. Insinööriliitto, Suomen Ekonomit, Suomen Lakimiesliitto, Tekniikan akateemiset ja Tradenomiliitto painottavat, että sääntelyn tulee perustua pitkäjänteiseen osaamis- ja työllisyystarpeiden ennakointityöhön.

Osaajia tarvitaan lisää yhä useammassa ammatissa

20.9.2018 Työvoimapula-ammateiksi määriteltiin työ- ja elinkeinoministeriön Ammattibarometrissa 48 ammattia. Vuodentakaisessa arvioinnissa työvoimapula-ammatteja oli 32. Kaksi vuotta sitten työvoimapula-ammateiksi määriteltiin tarkastelussa olleesta reilusta 200 ammatista vain 15 ammattia. Ammattibarometri perustuu te-toimistojen arvioihin elo-syyskuulta 2018. Rakennusalalla kärsitään erityisesti työnjohtajien ja rakennusinsinöörien pulasta.

Insinööri–näköislehti Arkisto

Insinööri

4/2018
Näköislehti › PDF-tiedosto ›Lehtiarkisto › Ratkaisut kakuroon
ja Tiukkaan trioon ›

Seuraava numero
ilmestyy viikolla 42.